sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kesäloma on täällä.


Sain unelmieni harjoittelupaikan. Sitä ja ystävän kesäloman alkua skoolattiin skumpalla. Toki mullakin loma alkoi jo periaatteessa, mutta voisi sitä kutsua myös työttömyydeksi :D.


Maailma Kylässä -festareilla on tapana käydä joka vuosi, vähintäänkin syömässä jotain hyvää.


Enemmän kuin usein päädyn nepalilaiseen tai kiinalaiseen tai johonkin enemmän itämaiseen kuin mihinkään muuhun. Muutakin ihanaa kuitenkin olisi.


Kuten esimerkiksi afrikkalaisia makuja herkullisen kanan, jonkun jännän kikherne-mitäliemykyjä-sekoituksen, keittobanaanin (mikä se on nimeltään se sellainen ruokabanaani jota käytetään Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa?) ja tulisen chilisoosin merkeissä. Tuo lätty jäi kyllä syömättä, koska käytin haarukkaa, ja se kylmeni saman tien ja muistutti tekstuuriltaan lähinnä jotain pesusientä :D. Maussa ei vikaa, mut sitä nyt ei tarvinnu vaan mihinkään.

Tästä on poistettu kuva, jossa oli kaava marike-malliin. Mallin löytää varmaan useammastakin facebookin suljetusta neulontaryhmästä, joten sinne liittymään ja etsimään. En ollut tullut ajatelleeksi, ettei kaavaa kenties pitäisi jakaa täällä, ja yhteydenoton jälkeen poistin sen nyt. Kiva malli neuloa!

Otin eilen puikoille uuden langankin, mutta silmukoiden luonnin lisäksi sain aikaan ehkä kaksi kerrosta... Facebookin Voihan villasukka! -ryhmässä joku jakoi Marike-kuvion ohjeen, ja kirjoitin sen vihkoseeni ylös. Puffan oranssi lanka on oikeasti paljon rauhallisempi, persikkainen sävy eikä mikään huomioliivin oranssi. Punainen on sekin vähän rauhallisempi, kauniin vadelmainen. Siitä syntyi joululahjasukat äitille viime jouluna, jämäkerän ajattelin käyttää kantapäihin persikkaisen piristykseksi. Ja laiskuus kunniaan, en jaksanut jakaa tota kerää kahtia, joten täytyy sukkapuikoilla tikutella vaikka mieli olisikin ehkä tehnyt loopata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!