keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kesän paras juttu

... on RAPARPERI! Kaikki jo pelkästään tuossa sanassa huokuu parhautta. Paljon ärrää ja pärähtävää peetä. Raparperista saa vaikka ja mitä ihanaa, tulee ihan valinnanvaikeus että mitä millonkin tekis. Varsinkin kun itse ei saa kuin muutaman varren kerrallaan jostain. Viimeksi leipoutui se rahkainen piirakka. Kesän kovin juttu on kuitenkin ehkä raparperi-kaurapaistos. Parasta vaniljajäätelön kera, meneväistä vaikka maitotilkan kanssa! Molempi parempi, koska raparperi.


Yläreunassa myös rahka-marjapiirakka, johon sovittelin sen erään omenapiirakan pohjataikinaohjetta. En ole vielä maistanut, mutta vaikuttaa ihan hyvältä noin niinkus ulkoisesti.

Mutta onpas herkuttelua, ei kai vaan tule puputettua liikaakin! No ei, paitsi ehkä tota kaurapaistosta. Piirakkaa aion kiikuttaa kantapaikkaani kun sinne tänään suuntaan kuitenkin neulomaan. Ja kaurapaistosta tarjosin jo ystävällekin, joten en mä ihan kaikkea onneksi itse syö ;).


Plus kävin eilen toki lenkillä, ja maanantainakin! Hitaasti hyvä tulee, ja jos kauheesti nopeempaa menis niin ei kyllä kilometrejä kertyisi noinkaan paljoa. Tosin alarivin lukema (7.02) hieman valehtelee, oikeasti keskitahti oli siellä 7.30 hitaammalla puolella.

Yritin hillitä itseäni ja olla laittamatta kuvaa taas jälleen kerran keskeneräisestä työstä (oisko ees joskus kiva yllättää ja pistää vain valmiista kuvaa?), mutta...


Koska spring forward -mallin kuviokerta on 11s ja mulla puikoilla 16s... Täytyi kikkailla. Enkä tiedä kyllä nyt yhtään olenko tyytyväinen tuohon valepalmikkoon, mutta toisaalta se taipuu aika nätisti aaltoon ton "pääkuvion" mukana :).


Eilen se eteni ihan mallikkaasti. Pohdiskelin kuinka pitkän varren näihin tekisin... Step on tooosi riittoisa lanka, joten vois ihan kepeesti tehdä tavallista pidemmät, mutta toisaalta mun muhevat pohkeeni olisi pitänyt huomioida kenties aloitussilmukkamäärässä jos mielii kovastikin pituutta venyttää... Noo, aloitin vähän löysemmin, kenties se venyy aika pitkällekin :). Näiden jälkeen vois jaksaessaan tekaista ihan vaan perussukkaa, jos sais syksyn kodittomien sukkakeräykseen tehtyä edes parit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!