lauantai 2. huhtikuuta 2016

#raitasepot

Ystäväni neiti H ehdotteli tuossa viime kuun puolivälissä, että oiskos hauskaa ottaa joku yhteisproggis työstöön. Hän oli ideoinut, että vuoripäivin toinen päättäisi värin, ja koska huhtikuussa on sopivasti kahdella jaollinen määrä päiviä...

Niin.


Varpaat puikoille jo viime viikonloppuna (vai oliko se maanantai?), ja sitten odottelemaan huhtikuun ensimmäistä. Ideana kenties tuhlata vähän jämälankoja, mutta en tunne minkäänlaista pistoa sydämessäni, jos nappaan jostain korkkaamattomasta kerästä. Jämäkeriä vilkuillessani eteen osui yksi voimakkaan punainen nöttönen, vähän jotenkin vaihteleva väritys mutta pääosin tosi runsas fuksia/tumma pinkki/mikä ton värin nimi nyt on? Se on tuo pieni punainen tuossa sukan yläpuolella. Eikä mitään käryä, mistä langasta on kyse ja milloin olisin tuota neulonut :D. Se on myöskin sellaista tosi miellyttävän tuntuista, pehmoista ja sileää, ei tunnu esim. trekkingiltä (jossa on kuitenkin pikkasen karheutta) vaan siltä kuin se olisi jotain Cascaden Heritagea tai vastaavaa jumalaisuutta. No, toivottavasti pääsen käyttämään sitä!



Ekan värin määräsi ensimmäinen vastaantullut tuttu, joka siis sai päättää värin. Työkavereita oli paikalla kaksi samaan aikaan, enkä tiennyt kummalta kysyä joten molemmat sai ehdottaa. Toinen oli puolta sekuntia nopeampi keltaisensa kanssa, muuten se raita olisi purppura.

Eilen miettiessäni, että pitäisi kyllä siivota joskus... Päädyin valitsemaan värin kylpypyyhkeen perusteella. Tosi omaperäistä, eikö. Olen tosi huono keksimään tällaisia juttuja. Katsotaan saanko petrattua kuun edetessä :).

Eka lanka on muuten juurikin sitä Heritagea, ja varsinkin tuo keltainen tuntuu aivan unelmalta. Löytyy myös graffitinharmaana ja petroolisen sinisenä jämäkeristä, mutta ne eivät tunnu yhtä pehmeiltä ja silkkisiltä. Muistaakseni ne olivat kuitenkin kaikki samaa lajia, eri värejä vaan. Yksi lempilangoistani.

En sitten meinannut päivitellä näitä raitajuttuja kaikkia tänne yksityiskohtaisesti, vaan pitäydyn instagramin puolella. Epäilemättä eteneminen tulee näkymään täälläkin, mut noin niinkus kuitenkin :). Ja koska insta, mietittiin mikä olisi sopiva hästäki tälle. Hölmön huumorimme tietäen, ei oikeastaan yllättänyt kun päädyttiin raitaseppoihin. Kyllä. Ei mitään tekoa sukkien kanssa, mutta mennään tällä :D.

Ja sitten kaikki varsinkin Kallion likellä asustelevat neulostelijat huomio!
Lanitium Ex Machina & KVGWoolworks pop up -kauppa on MadeInKallion tiloissa Vaasankadulla, eli nokka kohti Vaasista niinku olis jo! Varoituksen sana kuitenkin, jos on kovasti tavoitteena laihistella ja olla taloudellinen lankanarkomaani, tulet olemaan koetuksella. Itse ainakin olin...


Koska näitä ei vaan voinut jättää sinne. 200g lisää lankaa, tili miinuksella :D. Mutta aaaaaa ne on ihania. Että maanantaihin asti on aikaa visiteerata pop up -kaupassa. Suosittelen, joskin omalla vastuulla.

Ja sitten muihin aiheisiin. Tein soppaa. Siitä tuli aikas pirun hyvää. Sen johdosta päätin ottaa myös kuivatut linssit takaisin ruokakaappiini. Tässä on käytetty gogreenin tetrallinen punaisia linssejä huuhdottuna, mutta se kuivakama ei kestä juur hittojakaan keittyä, riittoisampaakin.


 Aamut ovat olleet ajoittain hyvin sumuisia. Hietsussa työpaikan nurkalla se näyttäytyi voimakkaasti yksi aamu, kun ei pikkuisen rapakon toisella puolella olevia valtavia taloja näkynyt ollenkaan. Huhhuh. Lounaalta palatessa otin samasta kohdasta kuvan, kun nouseva tornihotelli näkyi jälleen tavalliseen tapaansa.


Ja eilen töistä tullessani (ensin kiireen vilkkaa neuloin raitani eiliseltä ja tältä päivältä, jonka jälkeen) kokkailin niin naurettavan helppoa ruokaa, ettei oikeastaan tarvinnut tehdä juur mittään! Sopan jäljiltä jääkaapista löytyi puolikas bataatti, pari pottua ja iso porkkana. Olin myös edellisenä päivänä napannut kaupasta broilerin reisipaloja, millähän nimellä ne oikein oli... Ihan vaan se herkku reisi ilman luuta ja nahkaa. Tykkään käyttää sitä lihaa, koska siinä on enemmän makua eikä se kuivu niin pahasti - ei tarvitse läträtä öljyllä ynnä muulla. Sitä vaan ei suinkaan joka kaupasta löydy. Nää on niin hyviä vaikka uunipataan, muhita tomaattimurskassa vihannesten ja hyvien mausteiden kera, lisukkeeksi vaikka ohraa, riisiä, pottua, ihan vaan pastaa. Tai jos pata on ryyditetty kasviksilla eikä se ole liian vetistä, viereen vaan salaattia ja ateria on kasassa.


Nämä kanapalat oli siis maustamattomia. Sain joitakin vuosia sitten läjäpäin Meiran mausteita, koska osallistuin Kotikokin kautta sellaiseen maustemylly-raatiin. Olikohan kuusi erilaista maustesekoitusta myllyissä, niiden lisäksi kuivamarinadisekoituksia neljää eri sorttia. Myllyt oli suolattomia, marinadit ikävä kyllä ei (mutta silleen inhimillinen määrä suolaa, että maustetta saattaa käyttää ihan silleen runsaamminkin). Vaikka päiväykset on paukkuneet jo aikaa sitten, ne marinadit on mulla edelleen käytössä. Nyt käytin Paahteista Texasia, lemppari taitaa olla Mausteinen Mexico. Pikkiriikkisen läträsin kyllä öljyllä, sillä teki mieli perseillä. Mausteen saa myös levitettyä vähän paremmin kun on tippa öljyä mukana. Annoin kanojen levätä rasiassaan mausteiden kanssa sen aikaa kun pilkoin juurekset (bataatit jätin isommiksi paloiksi, koska se kypsyy nopeammin, porkkanat ottaa kaikista pisimpään) ja sipulia. Tippa öljyä heillekin, suolaa, kuivattua persiljaa ja timjamia. Ei siinä tainnu muuta olla. Koko komeus uunivuokaan ja 200 astetta, kauankohan siinä meni... 30-40 min? Lähinnä oottelin, että bataatit kypsyi, saattoi jäähä vähän turhankin isoksi palaksi :D. Salaattia viereen ja ääntä kohti. Ei voi mennä pieleen.

3 kommenttia:

  1. Ihanan valoisia värejä nyt kudot, ihan keväisiä ovat. Ne mustat sukat edelleen rassaa mun näköhermoja, kun niitä niin ajattelin haasteellisesti haasteelliseks.
    Ja taas menen jäääkaapille tutkiin mitä sieltä kehitän syötävää. Iloiseksi tulee näillä sun sivuilla ja nälkäiseksi myös kun katsoo ruokia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mulla on niin keväinen olo! Säät hellii, tai vähintäänkin aurinko, ja kaikki värit kaupungillakin on niin elossa. Toivon, että vältyn mustilta raidoilta näissä sukissa! Vaikka ei se ole kuin viisi kerrosta, siitä ny selviäis hengissä kyllä :).

      Mun ei onneksi tänään tarvii miettiä mitä ruokaa söis, kun eilistä jäi yllin kyllin. Tähteistä taikois vaikka kylmän salaatinkin, ainakin bataatti on hyvää kylmänäkin ja kanahan menee helposti. Mä äänestän helppojen ruokien puolesta! Semmoset jotka valmistuu lähes ittekseen, ne on usein tolkuttoman hyviä.

      Poista
    2. Täällä kans pakko lehittää joku lähes pikaruoka, helppoa ja nopeaa, ja ihan hyvää useimmiten. Inhottava flunssa vetää mehut superherkkuaterioiden valmistamiselta.
      Oli muuten melko sumu tuossa sun yhdes kuvassa, huh sentään.
      Täällä sisämaassa sivukylällä metsässä :) ei ole sumuja eikä katupölyjä mutta aurinko paistaa myös täällä, risukasaankin :)

      Poista

Jätä viesti!