lauantai 26. syyskuuta 2015

Sukkapajailua


Oulunkylän Lankamaailmassa järjestettiin tänään sukkapaja, jonka tarkoituksena oli kokoontua neulomaan sukkia pakolaiskeskuksiin lahjoitettavaksi. Tai olipa lopullinen päämäärä mihin tahansa, mulle kelpaa kaikki kunhan menevät niille, joille villasukilla voisi olla tarvetta. Lankamaailma sponsoroi hommaa antamalla haluaville kaksi kerää Ville- tai Vilma-lankaa. Itse tosin otin mukaan keskeneräiset sukat siskontytölle, ja neuloin vain niitä. Valitsin toki kaksi kerää ja aion niistä neuloa tähän tarkoitukseen, jahka kerkiän saada ne puikoille. Populaa oli aika paljon, ei ilmeisesti riittänyt tuoleja kaikille. Mukavaa jutustelua pöydän äärellä, mulla oli vallan mukava päivä siis :).


Pitihän sieltä toki jotain ostaakin... Ja koska olin jollain nähnyt jokin aika sitten Onionin nokkossukkalankaa, ostin vihdoinkin sitä. Trekkingiä tarttui myös matkaan :).


Ja ne mukaani saamat langat. Taitaa syntyä sukkaa naispuoleiselle saajalle, tai ainakin luulen tuon vaaleanpunaisen houkuttelevan enemmän heitä :). Ja onhan mulla tuolla jemeksessä ne pari keräystarkoituksen neulottua miesten paria, ne taidan kiikuttaa myös Lankamaailman keräykseen. Nostan hattua kun lähtivät tähän juttuun mukaan!


Lankamaailman jälkeen suunnattiin kaverini kanssa Malmille ehkä toistaiseksi parhaimpaan tietämääni nepalilaiseen ravintolaan, Makaluun. Avot, sai taas ittensä ähkyyn ja mielen niin onnelliseksi. Miksipä ei, kun on niin hyvää ruokaa!

Kotiin saavuttuani ja nokkaunet torkuttuani tartuin taas keskeneräisiin sukkiin, paljoa ei jäänyt neulottavaa kun Lankamaailmassa sain varren loppuun ja kantapäästäkin jo varmaan puoliväliin jalkaterää.


Voi vain toivoa, että ovat sopivat, meni vähän arpoen taas. Enkä sitten tavoitellutkaan mätsääviä raitoja, mutta kohtuullisen likelle menivät. Suurempi ero olisi ollut ehkä parempi, tai sitten se täydellinen mätsäys, mutta hittojako mua jaksaa moinen vaivata :)

Regia 6-fädig color
3,5mm puikot
Menekki 60g

Ja samaisesta langasta lähti lapasetkin käyntiin. Niistä lisää myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Ihania sukkia. Varsinkin nuo raidalliset. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kovin kiva väritys langassa, itsekin tykkään :). Ja luulen, että sellainen seitsenvuotias koululainenkin saattaisi tykätä. Vai onkohan ne ihan plääh, pitää olla niin hip ja khuul :D

      Ja siellä pajailemassa oli monta kivaa sukkaa näkyvillä. Kyl maar vaan ihmiset osaa!

      Poista

Jätä viesti!