Leipomislauantai ja ranteiden löysäämistä

Jos uuni lämpiää ruoan takia, samalla vaivalla kannattaa jo leipoakin. Hyväksi todettu kardemummakakku siitä sitten syntyi. Taikinaan raastoin yhden limen kuoren ja pusersin mehutkin perään, mutta kardemumma valtaa makumaailman sen verran voimakkaasti ettei limetti oikein erotu. Noh, ei se mitään, tiedänpä ensi kerralla paremmin :).

Ihan nätti paistoväri, ja siitä on kiittäminen ihan vaan metallista vuokaa. Vanha alumiinivuoka, jonka sain mummolta joskus. Ihan sama mitä matskua se vuoka sinällään on, kunhan se ei ole naurettava silikonivuoka, jossa tehdessä väriä ei synny yhtään niin kauniisti, eikä pintaan saa paistosta rapsakkuutta yhtään. Muunlaisiin juttuihin silikoniset vuoat on ihan näppäriä (muffinivuoat ainakin on käteviä, joskaan silloin en käytä paperivuokaa kun ne on yleensä aina eri kokoisia, mutta muffineissa se paistopinta ei niin haittaa).

Ja oikeastaan ensimmäiseksi ruoan jälkeen uuniin meni neljä joulutorttua (yhden söin jälkkäriksi). Kyllä, neljä. Eli viiden levyn paketista käytin kaksi levyä :D. Ajattelin, että kaikki ois vähän liikaa koska olin päättänyt tehdä myös tuon kuivakakun, joten neljä sai tulla. Ja vissi on se, etten enää käytä niitä torttutaikinalevyjä, ne maistuu aivan pahville! Siis kun vertaa voitaikinalevyihin. Niiden lehtevyys ja rapsakkuuskin on ihan toista luokkaa. Okei, onhan ne rasvaisempia, mutta helttileili sentään, nehän on leivoksia!

Oon saanut hieman neulottuakin, vaan tuskaisen hitaasti se etenee. Tai jotenkin aina kauheen vähän kerrallaan. Ja meinas taas käsiala kiristyä ihan kamalaksi, pikkurilli huusi apua kunnes sain löystytettyä ranteita pikkuisen.

Tuo Trekking on kyllä mainio lanka. Ja tuossa kyseisessä sävyssä värivaihtelut on aika nätit. Tokikaan ei välttämättä ideaalein sirolle palmikolle, mutta ei se nyt ehkä liian kirjavakaan ole. Kohta saa tehdä kärjen kauniin kuvion päättämisen ja kärkikavennukset. Vaan mahtavatko mahtua jalkaan edes summittaista sovittamista varten, nyt on nimittäin ehkä vähän liian vähän silmukoita jalkaterässä kun tein taas tyypilliseen tapaani kiilakavennukset tiuhaan ja samalla unohdin, että jalkapöydän puikoilla oli vähemmän silmukoita kuin tavallisesti, ja sit vaan kaventelin ronskisti ajatellen että äitillä on kaponen jalka, hyvä tulee jees jees. Mut kuha tää valmistuu ni pitäs vielä parikin tehä! Jostain kumman syystä tää on tökkiny vähän turhan paljon. Pohdin, olenko vääntänyt jo liikaa pientä palmikkoa kun kahdet kämmekkäät tuli peräkkäin tikuteltua. Mutta ehkä se vaan on just se, että tota pientä palmikkoa on vähän hitaampi tehdä, kiertäen neulotut oikeat ja välissä paljon nurjaa, ne on mulla hitaampia. Mutta kaunista tulee, sen voin sanoa :).

Tämän kauneudesta en mene takuuseen. Se on epämääräinen riepuke jälleen, vailla ohjetta ja vailla lopullista suunnitelmaa. Raidoituksenkin olisi voinut miettiä fiksummin, mutta menkööt. Kerällä mausteisen sinappisen keltainen lanka onkin keskuharmaan kanssa ihan porkkanaa. Ei ollut tavoite, mutta kyllä sen noinkin sietää. Kohta alkaa olla mittaa sen verran että pitäis miettiä mitä niiden hihojen kanssa oikeen meinas tehdä. Tekeekö vaan sairaat silmukanlisäämiset ja tikuttaa tasona tuohon vaan (kamala ajatus kyllä hei nyt), vai tekeekö kädensijan kavennukset kuinka mallikkaasti, vai onko äärimmäisen laiska ja huolimaton ja tekee vaan suoraan. Kallistun keskimmäiseen vaihtoehtoon. Varsinkin, kun tää taitaa olla snadisti turhan levee setti. En viitsinyt vaivautua edes vyötärön muotojen jahtaamisen kanssa, vaan tää on niin lankkuversio kuin olla ja voi. Ja käsiala vaihtelee aivan hervottomasti :D. Toivon jäljen tasoittuvan kostuttamisella.

Kostuttamisesta tuli mieleen, se huivi jonka silloin kesällä joskus neuloin kreisistä kissalangasta (en jaksa etsiä päivitystä linkittääkseni sitä)... Noh, kostutin sen silloin ja katsoin että johan venyy ja paukkuu. Sepä pirulainen on palautunut mittoihinsa kuin mikäkin fitnessmalli synnytyksen jälkeen! Kyllä siinä onneks mitat riittää käyttöön, mutta sais se vähän siitä leveimmästä kohdastaan olla leveämpi. Yllättävän miellyttävä kaulalla, ei kutita niin paljon kuin pelkäsin. Hyvähyvä!

Pyttipannu

Nuo kerin tänään. 271g erinäisiä keränloppuja. Lana Grossaa, Regiaa, Trekkingiä, Strømpegarnia, Austermann Steppiä...

Tavoitteena on kokeilla, josko sais tehtyä jämälankavillasukkajoulukalenteri-sukat. Jösses mikä sanahirviö! Löysin onneksi piilossa olleet 2,5mm puikot. Nyt niitä on yhteensä viisi eri paria... :D. Messuilta ostin ne cubiksit, vaan en tähän projektiin niitä ota kun en tiedä niiden vaikutuksesta käsialaan. Puisia on kahdet, metallisia kahdet. Metalliset taidan nyt näihin ottaa kun puisilla on jo proggista meneillään. Vaan en kyllä tiä ehinkö/jaksanko neuloa näitä kui ahkerasti :/. Toisaalta, eipä ole pitkät pätkät, ainakaan alkuun! Mutta se, et jääkö joku päivä välistä - se on aika todennäköstä.

Tuosa ois kaikki jämälangat samassa vahvuudessa. Yksi Ciao Trunte on mukana, ja se nyt ei kyllä ole ihan paras sukkalangaksi (100% merino superwash). Tuo yksi valkoinen on mysteeri, siitä en tiä mitä se on. Tai onko se aaaivan samaa vahvuutta. Mut ei se mun mielestä kyllä juurikaan eroa, eli menkööt. Tuota yhtä yrjölankaa en kyllä halua käyttää, eli se on ehkä pakko karsia pois. Saavat luvan riittää, en haluaisi näitä varten alottaa mitään uutta kerää. Määrällisesti kyllä riittää, tossa on melkein puoli kiloa lankaa. Mutta noin niinkus värivalikoiman puolesta. Nuo kaksi kirjavaa kerää on sirkussukista ylijääneet nyssäkät, keskenään siis samaa. Kolmet heritagen jämätkin, ja sukkapuffat.

Kaivoin myös joulupallot ja valosarjan esiin, kun kävin jämälankapurnukan läpi. Epäsopivat jämät sujautin pieneen pussiin, nuo tarjottimen kerät pääsivät muovirasiaan. Ei kyllä oo nyt yhtään jouluinen fiilis, eikä tuo yksi purnukka sitä kamalasti luo. Mutta onpahan siinä nyt :)

Neitsyys meni

Oliko tarpeeksi raflaava otsikko? Huonon huumorin linja jatkuu näemmä krapulaspäissään Tampereen Kädentaitomessuista blogatessa :)

Silläpä! Ihka ensimmäistä kertaa kävin niillä paljon puhutuilla ja hehkutetuilla ja mitähän vielä messuilla. Muuta sanottavaa ei ole kuin voi juku mikä päivä! No niin, se on sanottu joten lähdenkin tästä hoivaamaan päätäni...

NO EI VAISKAA!

Lähdettiin kaverin kanssa aamulla ysin pintaan bussilla Mansea päin, ja matkalla piti tietenkii neuloa. Vaan nytpä huomasin, etten ole ottanut siitä kuvaa, ni ollaan sitte ilman. Harmaa Trekking puikoilla ja Tiina Kuun kaunis Kahlittu, joskin hieman muokattuna. En tee alkuun kirjoneule-osuutta ja puikoilla on enempi silmukoita koska ohuempi lanka -> palmikoita on enemmän. Katsotaan tätä lähemmin sitten kun siitä on jotain näytettävää :D.

Bussissa kun tunnetusti on aina kovasti paljon tilaa, oli välillä koomista kun kaksi neitokaista neuloo vierekkäin ja kyynärpäät viuhuu uhkaavan lähellä toisiaan :D.

Matka meni kuitenkin vallan mellevästi. Ja yllättävän nopean tuntuisesti. Bussi jätti vähän ennen puoltapäivää Kalevaan, josta kaverin kaveri noukki meidät auton kyytiin. Auto taas jätettiin messarin vieressä olevan Tokmannin pihaan, jossa ei ollut parkkikiekkovaatimusta tai parkkiaikaa toisin kuin vireisen sittarin parkkipaikalla. Siitä pieni jolkottelu messarille, jolla yritettiin keksiä oikea sisäänkäynti, jotta saatiin noukittua toisen kaverin kaverin jättämät ilmaisliput :D. Hullua mennä siihen pressitiskille tai mihin lie ja kysäistä "anteeksi, mutta onkohan tässä sillä ja sillä nimellä muutamat liput". Avot! Kiertely alkakoon, kello on yksi.

Päivittelin instagramiin (linkki tiliin löytyy tuosta sivupalkista) pitkin päivää kuvia, enkä aio niitä samoja nyt tähän jakaa. Pitihän sitä kaikkea fiilistellä heti! Mutta voi juku kuinka paljon siellä oli aivan kaikkea. Näytteillelaittajia, lankoja, muita tuotteita, IHMISIÄ. Henkilölle, joka ahdistuu ihmismassoissa, nuo messut olis todella kova paikka. Siksipä ihmettelenkin, kuinka lunkisti pystyinkään olemaan. Kaiketi onnistuin psyykkaamaan itseni tarpeeksi hyvin :D. Vaan kyllä siellä oli aika paksu ilma. Hallien välissä olevat aulat oli vähän raikkaampia, niissä pystyi välillä vähän hengittelemään. Ja koristaa ranteessa leimakin, jolla messuhallista saattoi poistua ulos ja päästä vielä sisäänkin.

Mutta siihen tärkeimpään! En ollut oikeasti edes suunnitellut mitä kaikkea haluan kiertää, mutta aika selväksi tuli, että Titityy, Kerä, Lentävä Lapanen ja Puffala tulisi olemaan iskujen kohteina. Kotimaisten kehräämöjen jutut tuppas olemaan niin kovin karkeita, jotta ne tarttus matkaan, mutta kaikkea mahdollista vastaantulevaa piti käydä hipeltämässä ja varsinkin haistelemassa :D. Mitä selkeämmin käteen jäi rasvainen tuntu, sitä enempi lankaa ja siitä tulevaa villan tuoksua piti nuuhkia! Ja hirveesti löytyi kaikkea sellaista ihanaa jota ois halunnu viedä kotiin. Joko mennään ostoksiin eikä jankata?

Ihania korvakoruja ja muita helyjä Onemanbandin kojulla.

Ei ihan vielä. Messuillahan oli bloggaajille järjestetty jotain, mutta en tuupannut nenääni sinne kun en koe pyörineeni blogikuvioissa kovinkaan kauaa vielä ja niin päin pois. Plus oli ne kaverit matkassa, plus hei KOJUJA JA LISÄÄ KOJUJA TÄYNNÄ LANKAA! Notta oishan se ollut hauskaa nähdä bloggaajia, mutta selviän hengissä.

LANKAA! Puffalan pisteen värikimara, ai että.

No mennään jo siihen mikä aiheutti henkilökohtaisen konkurssini! Niitäkin vilisi jo instan puolella, mutta otin tuossa jokin aika sitten paremmat kuvat krapulaisten käsieni sheikatessa villimmin kuin sähkövatkaaja, joten katotaan mitä sain aikaan...

Näin aseteltuna määrä ei näytä edes niin kamalan suurelta, mutta kyllä niihin niin maan perkeleesti paloi rahaa, ettei tosikaan.

Kaverit osti korvikset Onemanbandilta, itsekin hypistelin niitä vaikka kuinka paljon mutta en lopulta osannut yhtään päättää mitä haluan, joten jätin sitten sinne. Mutta pistän korvan taa, onhan niillä verkkokauppa! Minä sitten siirryin pari kojua toiseen suuntaan, ja törmäsin jälleen näihin nahkasta tehtyihin korviksiin, joita olen jo useita kertoja ihastellut mm. Wanhan Sataman kädentaitomessuilla tai muualla jossa nyt sattuvat tulemaan vastaan. Ensimmäinen ostos suoritettu, kun messuilla oltiin pyöritty varmaan 1,5 tuntia. Ehkä ennätys.

Lankakauppa Kerän pisteestä tarttui ensimmäiset langat mukaan. Handua mulla ei ole koskaan vielä ollutkaan, mutta blogeissa olen siihen törmännyt useita kertoja. Ihanaa päästä itse kokeilemaan! Vielä en tiedä mitä näistä syntyy (tosi fiksuja ostoksia siis, kaikki), mutta hyvin todennäköisesti vyyhdit päätyvät yhdessä johonkin työhön.

Madelinetoshiakaan en ole vielä kuunaan neulonut! Ja kaikista valikoiman langoista tätä yksisarvisen oksennusta en vain voinut jättää sinne. Tämä todennäköisesti päätyy huiviksi, ollessaan dk-vahvuista. Ja vähänkö itkin verta Snurren pisteellä, kun bongasin Hedgehog Fibresin ohuemman oksennuksen ja totesin, että mulla ei ihan tosi ole enää rahaa. Sydämeni murtui, mutta toisaalta, voin milloin vain matkalla töistä kotiin kävellä Snurren ohi ja käydä sieltä hamsteroimassa :D. Tuhoon tuomittu jo ajatuksen tasolla, eihän sinne voi sisälle mennä!

Kerästä ostin myös ihan mahtavimman heijastimen ikuna, sekä KnitPron cubiksit koossa 2,5mm / 15cm. Koska mullahan ei ole kuin neljät 2,5mm puikot... Joista toki kaksi paria on hukassa tällä hetkellä :D. Mutta nää oli nyt lyhyemmän kuin ne muut, se on ainoa jokseenkin hyvä tekosyyni ja puolustukseni hankinnalle. Mielenkiinnolla lähden testaamaan kuutioita, mutta pakko kyllä sanoa että en oikein tahdo jaksaa sitä hypetystä niiden ympärillä. Katsotaan nyt, purematta en niele.

Kun Kerään oli jo mennyt kamalasti liikaa rahaa, seuraavana eteen pompsahtikin Puffala. Voooi pylly! Olen kolmet sukat neulonu sukka-puffasta, ja tykännyt kovasti. Hieman eläväiset värjäykset tuovat kivaa eloa myös neulepintaan, ja muutenkin tykkäsin langasta. Tällä kertaa ostin vain yhden vyyhdin, muhahaa. Mut siinä on glitteriä. Glitteriä. Toistanko vielä? Tämänkin näkisin ennemmin huivina kuin minään muuna, ja sellaiseksi se voi hyvin todennäköisesti päätyäkin. Ja toi väri. Se on puhdasta aurinkoa. Glitterillä!

No mitä, sitten löysin itseni TukuWoolin kojulta! Ja vaikka eräs ystäväni illalla tämän paketin nähdessään totesikin, että eikös tollaset valmiit paketit ole ihan aloittelijoille jotka ei vaan osaa, näen asian eri tavalla :D. A) siinä on kaikki varattuna valmiiksi, mun ei itse tarvitse arpoa, ja b) saan mukana ohjeen jota voin varmasti varioida aika paljon, plus hei kamoon hyvä ohje! Lisää puolusteluja en jaksa keksiä, koska noi kelpaa mulle. Ah tota vihreää. Rakkaus! Toki tämähän on vielä periaatteessa maksamatta, sillä mulla ei ollut käteistä tarpeeksi eikä heillä ollut korttimaksun mahdollisuutta. Saanen viikonlopun jälkeen sähköpostiini maksutiedot, sitten köyhdyn vielä vähän lisää. Mutta toisaalta, päivän konkurssia laskeskellessani tämä oli jo mukana laskuissa. Ja konkurssi se on, ihan sama puuttuuko laskuista muutama kymppi vai ei!

Tässä vaiheessa olin oikeasti jo aivan pirun väsynyt ja kauhuissani, kuinka paljon olen tuhlannut, eli tämä kaunis ihanuus meinasi jäädä kokonaan ostamatta. Mutta kuten instassa olin jo uhonnut, Titityyltä tulisi lähtemään jotain mun matkaan! Olkoon se sitten tämä uusi tuttavuus, Fleece Artistin käsinvärjätty merinolanka (20% nylonia mukana), joka oli kyllä ihan liian suolaisen hintainen, mutta aivan liian ihanan värinen. Sanoo ihminen, joka ei oikein pidä sinisestä. Jostain kumman syystä näkisin tämänkin huivina! Ah, se tuntuisi varmaan ihanalta iholla, niin pehmoinen...!

Hetken jo ihmettelin, miksi mulla on kaksi kuittia Titityyltä ja vieläpä kahdelta eri pisteeltä, mutta sittenhän muistinkin, että ostin kaverille lankoja. Olin antanut keväällä synttärilahjaksi 10€ lahjakortin, jonka saaja saisi käyttää joko yhdessä tai itsekseen lankoihin tai muihin käsityöasioihin, ja nyt oli lunastuksen aika. Samalla kuittasin myös oman velkani junalipusta, jonka kaveri oli maksanut. Tosin nyt tuo kuitin summa ei oikein täsmää... Kaverille tuli kaksi Handun kerää, 11,50€ tsipale. Joten miksi kuitin lukema on 25,90€? En millään saa päähäni, mitä ihmettä olisin siitä muuta ostanut. Ja mystisen pieni summa, mikä erottaa, mitä ihmettä se voisi olla?

Messuilla oli myös pieni herkkuosasto, jossa oli kaikkea hilloista leipään. Ostettiin vähän ruisraksuja, niitä olin maistellut jo kesän lopulla Rautatientorilla olleilla Herkkujen Suomi -festareilla (paremman sanan puutteessa). Olisin voinut ostaa myös raparperihilloa, joka oli aivan ihanaa, mutta onneksi rahat oli jo niin loppu. Maisteltiin varmaan joka kojulta jotain, alkoi ollakin jo vähän nälkä :D.

Kello läheni viittä, ja napattiin messuilla töissä ollut (ja liput hommannut) kaveri vielä kyytiin ja köröteltiin rautatieasemalle. Hyvästeltiin kaksi matkassa ollutta, ja suunnattiin ruokailemaan. Ihan aseman kulmilla on pieni paikka nimeltä Bar Burrito, ja sieltä ahmaistiin hyvät burritot naamariin. Vielä ärrältä matkaevästä.

Kotimatka olikin sitten niin uskomattoman levoton ja väsynyt - ja yllättäväkin :D. Oltiin jo asemalla katsottu, että yksi neiti näytti kovin tutulta. Kappas, hänhän istuikin kaverinsa kanssa meidän taakse. Instagramissa ilmestyi kuva nimimerkiltä pieniihana, ja samalla kuulin kuinka neiti takanani sanoi että tuleepa kamalia kuvia. Me siinä kaverin kanssa tirskuttiin kun varmistui, että tunnistettiin oikein, ja kommentoinkin sitten instan kuvaan, että ihan hyviä kuvia tulee, terveisin toiset yhtä väsyneet messuilijat penkkiriviä edempää. Kikatus ratkesi nauruun, ja loppumatka menikin sitten yhdessä jutellessa :D. Ja olipa niin hysteerisen väsynyt olotila, että alkoi olla jo huoli pääsenkö järjissäni kotiin saakka. Noh, pääsin, ja ilta menikin sitten paikallisessa viiniä lipittäessä. Ei siitä sen enempää... Mutta jatkoin sitten erään toisen kaverin kanssa aamuneljään mun luona :D. Ja olo on sen mukainen. Arvatkaas kuinka kauan olen tätäkin postausta kirjoitellut!

Niin. Ensimmäiset valtavat käsityömessut, ja nyt on kovin, kovin voipunut olo. Ja taidan olla vieläkin kauhuissani siitä rahamäärästä, minkä mälläsin. Mutta toisaalta, tuolla kassissa odottaa mooonta ihanaa lankaa joista tehdä jotain ihanaa! Tosin ne täytyy kaikki keriä ensin...

Ei jouva!

Viikonloppu meni niin että humahti! Ja sitä edeltänyt viikko oli niin hektinen ja raskas, ettei paljo neulottu. Siis ollenkaan. Tai taisin mä joku ilta ottaa yhden keskiharmaan Siljan puikoille. Keksin haluavani jonkun paidanreuhkan. Tiedostoissa on semmonen kimono-tyylinen hihasta hihaan neulottu kummallisuus. Yhtenä palana kaikki. Paitsi että sitten mä keksin keikauttaa sen kumoon, koska oikeesti kukaan ei jaksa neuloa jotain viittämiljoonaa silmukkaa per rivi. Että jos kuitenkin alareunasta ylöspäin, sit jonnimmoinen vene-pääntie snadisti lepakkomaisilla hihoilla, jotka levennän loivasti lisäämällä silmukoita. Takapuoli kaventuu samassa suhteessa.

Ainakin teoriassa.

Ja kuulkaa! En ole suinkaan ensimmäinen enkä ainoa, joka jipottaa tulevia messuja. Voi juku, aamulla bussilla Tampereelle, hela dagen tullaan hulluiksi, illasta junalla kotia. Ja täytyyhän matkaan saada neulottavaa. Suunnitteilla napata puikoille Tiina Kuun Kahlittu, ja langaksi uhmaan harmaansävyistä Trekkingiä jonka ostin Lankamaailmasta silloin taannoin kun käytiin vähän neulomassa. Jaa, katotaan kui itketään liian pientä sukkaa, kun ohje on Nallelle ja mulla on kohtuullisen tiukka käsiala. Mutta jotenkin ne Terhenit oli vaan liian isot, vaikka tuttu puikkokoko ja tuttu silmukkamäärä, eikä tää tietenkään ole samanlainen malli. Reikäiset pitsit voi olla jokseenkin tilavia :D. Mutta äiteellä on mun kanoottiani hieman sirommat koivet, joten elättelen toiveita näiden mahtuvan hänelle ilman silmukoiden lisäilyä (koska malliin on vähän hankala lisätäkään, vaikka se kyllä onnistuisi, ainakin joltain vähän taitavammalta :D).

Messut tulee kyllä olemaan pieni kuolema. Ainakin rahallisesti. Yyh, sattuu jo nyt ajatella kuinka paljon tulee tuhlattua! Mutta hitsi vie, pakkohan sinne on mennä ko hommat järjesty niin näppärästi!

Mä en ole jouluintoilija, mutta mielessä kävi kuiha kiire sitä vielä tulee. Viikot sujahtelee sellasta valonnopeutta ohi ettei huomaakaan kuinka vähän tulee neulottua! Ja vielä on tarkotus ainakii kolmet sukat neuloa lahjaksi. Oivoi.

Kiitokseksi

Olen siis parhaillani työharjoittelussa eräässä mahtavassa tilitoimistossa. Ohjaajani on snadisti mua nuorempi, ja tietää aivan *piip* kaiken palkanlaskusta. Niin rautainen ammattilainen että huh.

Hänpä sai sen verran rautaisen työtarjouksen, ettei voinut kieltäytyä, ja siispä tiemme erkanevat viikon päästä perjantaina, kun hän tekee viimeisen työpäivänsä tuolla. Toki ajattelen paljon omaa napaa, että kuinkas sen nyt käy kun ohjaajani lähtee. Back up plan on jo, enkä sentään tyhjän päälle jää :). Ja olen oikeasti hyvin iloinen ohjaajani puolesta! Kertoo varmaan jotain, kun hänelle soittelee kaiken maailman headhunterit tarjoten työpaikkoja - harvemmin se niin päin taitaa olla! Olen oppinut näiden kolmen kuukauden aikana niin paljon ettei tosikaan, ja siitä saan kiittää ohjaajaani.

Näinpä käsityöihminen kiittää :)

Vaikka olenkin hieman huolissani, että tää mun saikkuni (flunssa) tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan kun ohjaajani on lähdössä, olen siitä kyllä iloinen että sen samaisen saikun vuoksi ehdin kivasti neuloa nämä kämmekkäät :).

Lankana on unelmaisen ihana ja pehmeä Drops Alpaca Mix, älkää vaan kysykö värierää. Tummansininen! Menekki vaivaiset 30g. Samaisesta langasta neuloin kaksinkertaisena erään pöllö-pipon alkuvuodesta, ja lankaa jäi nyssäkät yli. Vieläkin jäi! Tosin vain 2g yhteensä :D.

Snadisti turhan tiukka mun lapio-käteeni, ja siksi se ehkä näyttääkin vähän hoopolta. Plus omien käsiensä kuvaaminen on tunnetusti hivenen haastavaa :D.

Puikkoina 2,5mm, vaikka olisi voinut kolmosetkin passata. Toisaalta niillä ois saattanu tulla turhan löysää, jotta palmikko olisi pysynyt ryhdikkäänä.

Palmikkohan on siis sama Tiina Kuun Fredrika-ohjeesta lainattu, jota kokeilin harmaissa kämmekkäissä viikko kaks takaperin. Se on mielestäni ihanan näköinen ja loppuviimein tosi helppo malli. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan :).

Leivoin eilen siltä varalta, että olisin voinut mennä töihin tänään (olisi ollut vähän läksiäishengessä tapahtuvaa irroittelua iltapäivästä, plus halloween), mutta eilen puuhastellessa lämpö otti ja nousi lievästi, joten katsoin parhaaksi jäädä vielä kotiin. Kuvan tahmea lime-kookoskakku on yksi ehdottomista suosikeistani. Se on syntinen herkku kaiken sokerinsa takia, mutta voi juku se on hyvää! Ja niin simppeli tehdä! Ohjeessa on käytetty kananmunaa, mutta kun ekan kerran ohjetta testasin ja kertakaikkiaan unohdin kananmunat pois, lopputulos oli mielestäni jopa parempi kuin sen jälkeen syntyneet kakut joissa kananmuna on mukana. Notta jos täytyy jättää kananmunat pois allergian takia, ei hätää! Onnistuu mainiosti ilmankin. Ja kun kuitenkin jää yli sitä siirappia (jonka btw olen ekan kerran jälkeen tehnyt aina pelkästä limemehusta ja sokerista), se on ihan mieletöntä herkkua vaikkapa luonnonjogurtin ja pähkinöiden, juustojen tai vaikka pannareiden kanssa. Siis pelkkää win-winiä alusta loppuun.

Kun se onkin vikaostos

Varsinaista oksenuslankaa, kuten totesin. Joo, on siinä ihan kivojakin värejä, mutta jotenkin kummasti kävi nyt niin etten pitänyt kokonaisuudesta kyllä yhtään. Vieläkin ihmettelen, kuinka kerä eksyikään ostoskoriin...

Jos nyt jotain positiivista, niin lanka oli ihan miellyttävä neuloa. Pidän noista ohuemmista sukkalangoista ylipäänsä, vaikka joskus ne tuntuukin hitailta neulottavilta. Tässä oli kuitenkin esimerkiksi hyvä ja siistinä pysyvä kierre, mikä on aina hyvä ominaisuus :D. Ei nyt mitään esimerkillisen mainiota tai ihanaa, hyvä peruslanka.

Schachenmayr Regia Etude Color.

Puikot 2,5mm.

Menekki 60g.

Koko jotakuinkin 39-40.

Eilen illalla selasin Pirkka-lehteä ruokaideoiden toivossa, naureskelin sukkahousunikseille.

Pari kivaa ohjettakin oli, mutta tänään päädyin yrittämään perinteistä ruskeaa kastiketta. Jauhelihalla, siis. Syystä tuntemattomasta en ole vielä koskaan onnistunut siinä soosissa kovinkaan hyvin. Joko se on vellimäisen vaaleaa, klimppistä ja/tai mautonta. Ei tietenkään sellaista kauniin ruskeaa ja edes etäisesti sen makuista kuin mitä mummo teki. Ei siihen varmaan pääsekään ikinä, jos ei käytä voita ja valurautapannua. Loppulukema oli kuitenkin ihan syötävää, ja kerrankin soosi onnistui saamaan vähän väriäkin! Makua siinä ei sit kylläkään hirveesti ollu...

Onneksi eriväriset tomaatit maistuivat hyvältä oliivien kera. Eikä se soosikaan nyt mitenkään pahaa ollut. Lohturuoka on aina lohturuokaa.

Mitäs sit puikoille? Jotain pehmeää ja tummansinistä, luulen...

Vähäistä antia

Eipä tässä kuulkaa aina jouva neulomaan! Tän viikon saldo jäänyt aika köykäiseksi, mutta eihän se aina oikein mene. Ja puikoilla on niin sysiruma lankakin, että yöks! :D Olen sitä jo instagramissa kironnut.

En tiedä mikä mielenvikaisuus on iskenyt, kun kerä on mun matkaan lähtenyt. Ostin tämän Joensuun retkelläni kesäkuussa. Raidoittuuhan tuo nätisti, mutta mitä ovat nuo värit nyt häh? Oksennusta, sitä se on.

Eilen juhlittiin siskontyttöä, onneva <3. Pikku rinsessalle neuloin ne varioidut olga-sukat ja -lapaset Regian stripemaniasta.

Päivänsankarilla oli ihastuttava mekko päällä, tietysti Frozenin Elsan malliin. Ja voi kiesus kun täti on ihan daa kun menikin kysymään oliko tuo sen Ellan mekko. "Mikä ihmeen Ella, se on ELSA!"

Cake!

Kakkuähkyissä olikin sitten hyvä tempaista mamma mukaan ja poiketa sittariin, josta täysin randomisti olin löytänyt ehkä ihan-pakko-saada -takin. Ihan liian kallis se oli, ollakseen lähes kokonaan tekokuitua, mutta se oli juuri sopivan paksuinen ja juuri hyvän mittainen ja juuri oikean värinen ja juuri ihanan mallinen.

Tuossa se nyt tylsästi roikkuu vielä kaupan henkarilla, mutta kun en jaksanut alkaa poseeraamaan kun se on kosteana sateesta.

Nyt jatkan iltaani oksennuslangan ja Boschin parissa. Moikka!

Pientä sievää palmikkoa

Niinhän sitä taisin viime viikonloppuna ottaa uutta puikoille. Eräs tuttuni oli vähän kysellyt kämmekkäitä, ensitoive mustana mutta minäpä törkeästi tokaisin etten mustia tee, se on niin hankala väri neuloa. Plus mulla ei ole mustaa lankaa kuin veikan paksuisena, ja puhe oli ohkasista käsineistä. En kyllä varsinaisesti luvannut tehdä hänelle, mutta kai se jotenkin jäi takaraivoon, ja oli vähän pakko.

Lanka: Cascade Yarns Heritage, vyöte aikaa sitten mennyt jonnekin eikä palannut, mutta väri oli joku charcoal kenties. Kuvassa aavistuksen ehkä jotenkin lämpimämpi väritys, johtunee valosta. Kaunis tumma harmaa sävy.

Puikot 2,5mm

Menekki: 34g

Virheiltähän ei vältytty tälläkään kertaa. Palmikko tosin ei ollut se, mikä suurinta ongelmaa aiheutti. Palmikon mallin lainasin Tiina Kuun kauniista Fredrika-sukkaohjeesta. Leidi tarjoaa myös kämmekäs-ohjetta, vaan enhän mä sellaseen ollut törmännyt ennen kuin näihin aloin :D. Vaan väliäkö tuolla. Palmikko on mielestäni aivan ihana, ja niiiiin edukseen ohuelle langalle! Sellaiset muhevammat monen silmukan palmikot toimii parhaiten paksummilla langoilla mun mielestä, mutta tällainen pitsimäisen siro yhden silmukan palmikko on jotain aivan ihanaa.

Virheitä, sanoin. Joo. Ensimmäisen kämmekkään ehdin jo päätellä, en sentäs lankoja pujotella. Keksin vähän liian myöhään että hittolainen, reunahan kääntyy aivan rullalle jos siihen ei tee resoria tai jotain muuta. Päädyin resoriin sen jonkun muun sijaan, koska mielestäni se toimii kivasti tällaisissa käsineissä, ei päästä lörpähtämään vaan pitää ryhdissä. No, piti siis purkaa, ja onnistuin jopa aika pirun hyvin silmukoiden poimimisessa, ottaen huomioon että pysähdyin tietenkin kerrokselle, jossa palmikonsiirtoja tehtiin... Tokassa kämmekkäässä laskeskelin kerroksia, että milon resori tulee aloittaa, ja katsoin vain että mihin kohtaan mallikerrassa päätetään. Lopputuloksena vasemman käden resorista tuli silminnähden pidempi kuin oikean käden :D. Mutta sitä en jaksanut enää purkaa, ei sitä juostessa huomaa. Sitä paitsi, mitä olis itsetehdyt käsityöt ilman epätäydellisyyttä?

No, menevätkö nämä sitten sille, joka niitä kyseli? Se vähän riippuu. Siitä, raaskinko luopua, nyt ensimmäisenä mainitakseni :D. Muutakin tenkkapoota on, mutta en jaksa nyt eritellä.

Ja sitten muihin aiheisiin! Viikolla käytiin kaverin kanssa kahvilla. Karhupuiston laidalla nököttävä Bergga on yksi lemppareistani.

Kaakkuset on aika herkkua, kahvi on hyvää, ja vaihtoehtoja kahville löytyy kans ihan kivasti (esim. allekirjoittanut ei lähteny enää iltakuuden jälkeen hörppimään kaffetta ettei menettäisi yöuniaan, kello kun soi aamuisin kuudelta). Kuvan mums on banaani-kinuskikakkua. Ja tosi banaanista olikin! Runsas kinuski olis ollu jo haaste diabeetikolle :D. Ihanaa. Raikastamon herukkamehu oli ihanan kirpsakka kontrasti makealle kakulle.

Huomenna on Linnanmäen kauden päättäjäiset, ja pari viikkoa käynnissä ollut valokarnevaali houkutteli luikseen kahvin jälkeen. Ilotulituksia tuskin menisin katsomaan (alkavat niin myöhään - paitsi että mähän saankin ensi maanantaina nukkua pitempään! Saatan siis ehkä mennäkin) kun muutenkin vähän dissaan koko Lintsiä. Mutta pakko sanoa...

Olihan siellä tunnelmaa. Valaistut puut ja hehkuvat laitteet. Jos jono Panoramaan ei olisi ollut niin pitkä, olisin mielelläni mennyt ylös ottamaan kuvia alueesta. Se olis ollut kyllä näky!

Torstaina kysäisin toista kaveria liikkeelle. Hän oli menossa illasta Lintsille katsomaan jotain keikkaa, mutta nähtiin ennen sitä. 

Vaasankadun Tuktuk tarjosi thaimaalaista ruokaa, joka sai ainakin mut hyvälle tuulelle. Massaman curry, namm! Täytyy mennä toistekin.

Tänään kävin Hakaniemen torilla ja hallissa kääntymässä, vaan enpä ostanut mitään. Kunhan kävin fiilistelemässä ja keräämässä ajatuksia päivän ruoan suhteen. Ympyrätalon ässästä tarttui aineksia matkaan...

Ja taidan olla vieläkin täynnä, niin sitä tulee aina ahmittua uunilohta. Testailin siihen edelliseltä hallikierrokselta ostamaani limepippuri-sekoitusta, toimii vaikkei kovin limettinen olekaan. Hyvä setti kuitenkin, ja kaveriksi jaksoin yrittää perunamuusiakin. Ihan hyvä kokonaisuus, vaikka itse sanonkin!

Viikko kuvitettuna.

Minäpä sainkin kutsukortin syttärijuhliin! Kappas kun satuinkin lähettämään itse siskontytölle kortin, koska sattui tulemaan mieleen. Toinen niistä hallista ostamistani.

Eilen kävin lääkärissä koko viikon jatkuneen pahoinvoinnin ja vatsan toimimattomuuden - ja torstaina alkaneen kipuilun - takia, mutta siinäkin epämiellyttävässä olotilassani huomasin Rautatientorin metroaseman seinällä pienen yksityiskohdan. Muuten niin kamalan ruman värinen seinä sai pienen iloisuuden.

Aloitin siitä Lankamaailmasta saamastani Vilmasta sukat viime viikonloppuna, ja eka tais tulla valmiiksikin silloin. Toka hidasteli sen epämääräisen pahan olon takia, mutta sain sen eilen tikuteltua loppuun. Välillä piti vähän kiroilla krampin aikana ja hieman hengitellä, mutta vikkeläänkös tuollainen sukka tulee. Ja nämä lähtee takaisin Lankamaailmaan tässä joskus, kaveriksi kyllä ajattelin vielä jotku toisetkin. Vaikea sanoa mitä kokoa, ei nyt ehkä iiihan lapsenkaan, mutta varmaan maksimissaan 37-38. Blokki venyttää aika ankaralla kädellä..

3,5mm puikot

Viking Vilmaa vaaleanpunaisena ja vaaleanharmaana

Menekki 55g, eli lankoja jäi vielä. Harmaata vähemmän.

En meinannut saada mitään aikaan eilen, enkä myöskään syötyä juurikaan. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja keitin riisipuuroa. Ei-niin-houkuttelevan näköinen soppa on Valion luumu-rusinakeittoa, ja ulkonäöstään huolimatta se maistuu hyvältä. Ei toki yhtä hyvältä kuin äitin (saati mummon!) keittämä luumukiisseli, muuutta ihan menevää :). Ja maistuu aika joululta, sanoisin.

Tänään on onneksi parempi päivä, ettei vaan ois olo taittunut ja ilmeisesti virusperäinen tauti päihitetty! Heräsin ennen kahdeksaa, ja jo ysiltä olin menossa kauppaan. Päätin kotikokkia selatessani, että tänään täytyy leipoa, ja sitä varten piti käydä hakemassa vähän jauhoja ja muuta kivaa. Ja voi myy, nyt olen naatti. Voisiko joku tulla siivoamaan?

Täytyy hankkia kunnon leipomiskulho. Ei nuista muovisista ole mihinkään. Puolen litran taikina uhkaa tursuta aivan yli äyräiden! Helppojen ja hyvien vehnäsämpylöiden ohjetta muokkasin tasan sen verran, että hulautin grahamjauhoja pari desiä mukaan. Ihan vaan koska niitä oli. Nyt en halunnut lähteä leikkimään kaiken maailman lisäkuitua tuovilla härpäkkeillä, tahdoin vain pehmoisia tuoreita sämpylöitä!

Hymyileekö se sinullekin?

Ja koska pystyy, käytin puolet sämpylätaikinasta näihin perrejuttuihin. Kaaviloin levyksi, levitin pestoa lähes koko leveydeltä (toiseen pitkään reunaan jätin n. 5 cm tyhjän kohdan jotta rullalle käärittäessä se jäisi vähän lukoksi) ja murustelin fetaa samoin mitoin. Laitoin ne muffinivuokiin koska arvelin niiden leviävän tyystin auki jos niitä ei ois pitelemässä mitään. Ja jos oisin jaksanu, oisin kyllä mieluusti laittanut väliin oliiviakin, mutta en enää sitten jaksanut alkaa niitä pilkkomaan kun kaapissa on vain kokonaisia.

Ja jos yksi taikina väännetään ja uuni lämmitetään, pakkohan sitä on pullaakin leipoa! No ei oikeestaan mikään pakko, varsinkin kun itse olen persompi esim. muffineille ja kuivakakuille ja kekseille ja millehän vielä. Piirakoille, tottakai. Mutta nyt tuli jostain syystä suuuuren suuri tarve leipoa voisilmäpullia. Mikä on sinällään sekin hassua, koska tykkään uleammin tehdä korvapuusteja. Mutta vaihtelu virkistää hei! Ja voihan vimpula, nyt täytyy kyllä taputtaa itseä olalle. Ehkä parhaimman makuiset pullat varmaan ikinä koskaan. Vai oliko se sittenkin maito nesteenä ja oikea voi silmässä?

Näin juhlallisesti asettelin ne instagramia varten :D. Tuo jalallinen kakkuvati on joskus muinoin ostettu Indiskasta, ja se on esillä aaaivan liian harvoin.

Hallissa on tunnelmaa.

Hietsun hallista saa vaikka lounaaksi jumalattoman kokoisen ja tajuttoman hyvän burriton. Kuvan annos ei nyt ehkä pääse aivan oikeuksiinsa, mutta kun oli niin kamala kiire ahmia sitä kitusiinsa, niin hyvää se oli. Tarjolla myös muunlaisia juttuja, mutta enhän mä muista niiden nimiä. Jotain pikkulättysiä joissa on täytteet kans. Ja paljon valinnanvaraa siinä, mitä väliin laitetaan.

Chalupa Food. Suosittelen. Ja sooseista ainakin chimichurri oli ihan nappivalinta!

 Aamupäivällä keksin lähteä Hakaniemen torille tuijottelemaan. Rapsakka sää, mutta kävellessä lämpiää. Torilta en niin ihmeempiä tuijotellu, tosin suppilovahveroita ja muita tommosia mulle aika tuntemattomia asioita ois saanu, ja teki kovasti mieli ostaa. Sitten snadisti jänistin, koska osaanko mä ny kuitenkaa kokata niistä (osaisin salee) ja toisaalta eipä mulla ole ylimäärästä rahaakaan turhan paljoa.

 Hallin sisuksista löytyisi vähän liikaakin kaikkea ihanaa, tuollaiset pikku puodit hyllyt täynnä purnukoita ja kauniita pakkauksia on niiiin vaikeeta kiertää kaukaa.

Jos leiposin yhtään jotain kivoja keksejä joihin tollasia muotteja tartteis, olisin jo ostanu ainaki pöllön ja ketun.

Mitä ny sit ostin, pari maustepussukkaa (joita on jo ennestään ihan liikaa, haluutteko kuvan joksus?) ja söpöjä kortteja. Yhden jo kirjoitin ja pistän sen postiin kunhan seuraavan kerran astun ulos talosta.

Sit kotia, kaapissa ootteli kivoja ruoka-aineksia. Valkosipuliperunat ol kummitelleet mielessä jo useemman päivän. Kanasta en nyt muuta keksinyt kuin kastikkeen, joka ei oo ehkä se passelein kermaisten pottujen kanssa (kaksi "märkää" ruokaa ei käy, jos toinen on märkä ni toinen on kuiva, niinku riisi ja soosi, kermaperunat ja mureke), ja se salakavala chili yllätti taas! Hitto ko poltteli, onneksi soosin sulatejuusto rauhoittaa. Ihan naurettavan helppoa ja maukasta saa ko paistelee jauhelihaa, kanaa, kalaa tai jotai muuta vastaavaa, sen kans vaiks parsakaalia, vihreitä papuja, kesäkurpitsaa, paprikaa (jos ei närästä, ite en siks käytä), mitä ny ikinä tykkää lykätä, kypsyttelee, ja lopuksi lusikoi pikku paketin sulatejuustoa perään (Pirkan kevätsipuli on mun suosikki) ja jatkaa vedellä tai maidolla, sekottelee ja kiehuttelee kunnes juusto on kunnolla sulanu ja soosi näyttää syötävältä. Kaveriksi pottua, riisiä, ohraa, pastaa. Mitä näitä nyt on. Maustelee miten tykkää tai käyttää vaikka marinoitua tavaraa. Ite useimmiten ostan maustamattomia jotta voin oikeesti tehä mitä tykkään ko ei oo mikään hiton hunajamarinadi pilaamassa makua. Valkosipulipotuissa ei muuta oo ko pottua, pari kynttä valkosipulia, suolaa, mustapippuria ja kuivattua persiljaa, kosteudeksi porsastelin iha kuulkaas jottai kevyttä ruokakermaa parin desin purkin. Menis vaikka kasvisliemellä.

Ja kyllähän ne hyvältä maistu. Ku ei ihan kokonaan kadonnu makuaisti, ei nuo kaupan chilit niin tulisia onneksi ole. Niin juu, kanat maustelin heti testiin haluavalla kalamausteella. Mikä jottei, sen ainesosat toimii kivasti monen muunkin kanssa, joskin tillin tuoksu ja maku tuo toki eniten mieleen herkullisen uunilohen.

Uunissa paistuu vielä jottai, siitä ehkä kuvaa myöhemmin. Nyt vois pyöräyttää Poirotin Areenasta käyntiin ja ottaa kutimet esiin. Illaksi kaverille kylään :). Niin, ja kortti postiin.