tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ällöpyllyt puikoilta putos

Eihän siihen toiseen sukkaan menny ku muutama hassu päivä! Mikä sen alottamisessa taas oli niin vaikeeta... Ja jo niissä edellisissä sukissa, jotka isälle tein, sain vihdoinkin siistimmän kantapään sivun! Siis kun poimin ne silmukat siitä kantalapun reunasta, toinen reuna on aina ihan reikäinen. Se, joka muodostuu kun nostan ekansilmukan neulomatta työn oikealla puolella. Nyt jotenkin mystisesti testasin nostaa sen siten, että lanka onkin työn edessä, samalla tavalla kuin nurjaa tehdessä. Ja kiepautin sen sitten siitä nostetun ja muiden välistä (eli puikkojen välistä) toiselle puolen, jotta neulominen jatkuu. Kiristin toki, ja välillä se silmukka näytti siltä kuin tiimalasikantapäätä tehdessä, siis ihan kuin olisi kaksi silmukkaa. Noo joo, tosta nyt ei tajua kukaan mitään, mutta lopputuloksena on vähän nypyläinen reuna, kas näin.


Ja tietenkään ne ei nyt suostu näkymään niin hyvin... No noi vähän solmuja muistuttavat kohdat. Isken puikon siihen solmuun, poimin siitä lankalenkin ja neulon silmukaksi.


Silloin reunasta tulee tasaisempi. Kah, teen jatkossa kaikki kantapäät noin. Siis mikäli en testaa jotain ihan toisenlaista mallia.


Langan nostot voisin kyllä tehdä huolellisemmin. En tosiaankaan jaksanut pätkiä lankaa vaihtaessani, ei se langanpäiden päättely niin mukavaa ole. Toki jouduin aloitus- ja lopetuslangat päättelemään, kuin myös ne mitkä tuli siitä, kun pitikin ottaa toisesta kerästä lisää punaisenkirjavaa lankaa. Ja taisi petroolisestakin solmu löytyä. Sovelsin niihin sitä tyyliä, että ne langanpäät vähän niinkus neulotaan piiloon. Neulottavaa lankaa ottaessa vieressä on myös se pätkä, ja silmukoita neuloessani poimin langan aina joka toisella kerralla pätkän toiselta puolen, silloin se kuin itsestään pujottautuu sinne ja lopputulos on mielestäni ihan siisti. Tarpeeksi siisti ainakin itselleni.

Langat: Sock 4 (1424 vissiinkin eli petrooli) ja Strömpegarn Magic (7692 aka "polkka" koska värit hah). Puikot: 2,5mm bambu. Langankulutus yhteensä 94g (Sock 4 jäi pieni nysä jäljelle, "polkkaa" täyty ottaa pien pätkä uudesta kerästä)

Toisessa on nyt vähän enempi tuota turkoosia/petroolia, kun yritin kitkutella langanlopulla. Olihan sitä lopulta pakko pikkupätkä ottaa kun ois ollut iiihan epätasapainossa nuo sukat.



2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! :)

    Itse nostan tuosta kantalapun reunasta aina kaksi rinnakkaista silmukkaa puikolle, ja neulon ne kiertäen oikein, niin ei jää mitään ärsyttäviä reikiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä oon montakin kiertäen neulottavaa jippoa kuullut, mutta aina ne mun kokeilut jää jotenkin epäsiisteiksi. Tai sitten turhaudun kun en saa ilman hurjia taisteluita neulottua sitä mitenkään kiertäen. Noo, mä en ole niin perfektionisti, että jaksaisin hermostua pienistä rei'istä ainakaan omissa sukissani, mutta kieltämättä joskus ärsyttää kun jollekin lahjaksi esims tekee ja siinä on huutava reikärivistö. Liekö edes lämpimät :D (no toki ovat)

      Poista

Jätä viesti!