torstai 15. syyskuuta 2016

Pikkuisen takki

... Joka tuskin on ihan niin pikkuinen, vaan menee ipanalle vielä kolmivuotiaana :D.


Lisäsin tämän ravelryynkin, josta ohjeen alun perin löysin. Ensimmäinen kokeiluni ylhäältä alas neulotusta takista, ja varsin kivuttomasti sujui. Mitä nyt en tietenkään muistanut koskaan neuloa napinläpiä, joten varmaan yhtä lukuunottamatta jouduin purkamaan muutaman kerroksen pari silmukkaa alaspäin ja tehdä sen jälkikäteen :D. Noo, mitä näitä nyt oli...

Lankana Austermann Step Classic, kulutus 77g, puikot 3,5 mm pyöröt ja sukkapuikot. Samasta langasta aloitin sitä mallia jolla tein vihreästä alpakasta, mutta otin ja pistin purkuun kun ei vaan toiminut. Siksipä lanka olikin hieman nuudelina, ja yläosa jäi hieman epätasaiseksi. Toivon kastelun oikaisevan epätasaisuudet piiloon.

Ravelryn projekteja päivittäessä etsin viimeinkin ne Sny-parilleni neulomat kämmekkäät.


Siis. Tiina Kuun mallit on jotain muuta. Kujeillen oli tosi kiva malli neuloa, vaikka välillä noiden pampuloiden neulominen menikin ihan väkertämiseksi :). Voisin tehdä toisetkin, mutta saattaisin tehdä ainaoikean sijaan jotain muuta alkuun ja loppuun.

Lankana Austermann Step Classic, puikot 2,25 mm, kulutus 33g.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Loma!

No niin, johan onkin vierähtänyt piiiitkä tovi edellisestä päivityksestä! Melkein hävettää kun ei ole ollut kiinnostusta kirjoittaa - tai edes lukea muiden blogeja. Sen sijaan olen esim. muhinut töissä ja viikonloput riekkunut tuolla ulkona tehden kaikenlaista tyhmää ja yllättävää (kuten esimerkiksi menin yksin räppikemuihin Brunoon, ohoh!). Niin että jos joku on seurannut instan puolella ni ei siellä juur muuta ole ku diskovaloja ja juomalaseja :D. 

Köyhäksi meni kesän neulomuksetkin. Olisko viimeisin päivitys ollut siitä vauvantakista, sen sain tossa viime kuun puolella vihdoin lähetettyä. Sain parin päivän päästä ihanan kuvan pikkuneidistä takki ja sukat päällään, ihan pikkasen on kasvuvaraa :D. Vaan niin vauhdillahan ne kasvaa, että tokkopa menee enää ensi syksynä takki päälle. Tai mistäs sitä tietää, olishan se kiva!

Takin ku sain neulottua, otin samaisen mallin toisella langalla puikoille, vaan se ei ole 5 senttiä pidemmälle edennyt. Ei hotsita! Ja palmikonkierrotkin meni päin helvettiä parissa kohtaa kun en yhtään ilmeisesti keskittynyt, että parempi varmaan purkaa kokonaan. Mutta kun tässä tänään vietän ensimmäistä lomapäivääni niin ehkäpä saan sen takin uudelleen alulle ja toivottavasti myös loppuun tän loman aikana! Laskettu aika kun vaan lähenee kamalaa vauhtia, mistäs sen tietää vaikka kohta putkahtas jo ennen aikojaan.

Jotain sentään valmistunutkin, nimittäin Urhot jotka aloitin sny-parini lähettämästä Regiasta joskus tossa keväällä. 

Langan kulutus 76 g, puikot 2,25mm, lanka Regia 4-fädig.
Niistä ei tullu ehkä ihan niin miehen kokoa ku olin tavotellu, sillä tossa ei oo juurikaan ylimäärästä ku omaan jalkaani sujautan. Oma jalka on toki pelkoa herättävä nelikakkonen, eli sikäli menee kyllä miehelle noi sukat... Puikko-kokemus oli miellyttävä, sny-parilta nekin! Malli oli varsin kiva neulottava, kuten Tiina Kuun mallit on tähän mennessä aina olleetkin.

Nyt puikoilla on lisää Regiaa 6-fädigin muodossa, kerä jonka kaveri osti Tallinnasta sitä varten että neulon sille sukat siitä :D. No, olkoon menneeksi!


En jaksanu rajata kuvaa, ois ehkä pitäny. Päätin sitte tommosen palmikon siihen tehä, ei oikeen iskenyt mikään spessu malli. Ei sillä että oisin niitä liikaa ees selannu, kuha alotin resorilla ja jatkoin jotain :D. Pari on kantapäässä, josko valmistuis synttäripäiväksi parin viikon päähän. Ihan varmasti valmistuu, toi on niin nopeeta neulottavaa että vaikka ei kamalasti kerralla jaksaiskaan neuloa ni oho tuli puol jalkaterää.

Tällä viikolla käytiin parin työkaverin kanssa ensiapukoulutuksessa, nyt ollaan sitten ensiaputaitoisia! Kollega tositoimissa nuken kanssa.


Tutustuttiin myös deffaan ja sen käyttöön, tuntuu kieltämättä ihan hyvältä kun (ainakin nyt hetken aikaa asioiden ollessa tuoreesa muistissa) on vähän paremmin käryä siitä, miten toimia jos jotain sattuu.

Mitähän muuta... Taiteiden yönä en juur minnekään mennyt, kävin Brunolla kääntymässä ja ostin kahdet korvikset.


Ja viime viikonloppuna leivoin älyttömän hyvää leipää! Oliivia ja aurinkokuivattua tomaattia... Taikinassa tarpeeksi (ehkä hitusen liikaa) oljyä niin pysyi semmosena mehevänä myös "vanhana", eikä kuivunut.


Ohje oli simppeli, mutta ihan päin persettä kirjotettu. Ei toiminu ainakaan mulle, että jauhojen keskelle tehään kolo ja sit lisätään nesteitä ja veivataan. Na-a, jauhot aina nesteeseen, vain silleen saan edes jonkinlaisen taikinan. Eri asia jotku kakkutaikinat tai semmoset, mutta jos täytyy alustaa ni aina nesteeseen jauhot. Että eka satsi pääty roskikseen, älkää lapset noudattako ohjeita aina pilkuntarkasti! Onneksi en lätkiny oliiveja ja ak-tomaatteja heti jauhoihin, ois menny hirveesti hukkaan! Tai sit ois vaan pitäny yrittää siitä möykystä saaha jotain aikaan ja lopputulos ois ollu kuiva tiivis könttä. Mutta onneksi onnistui! Vaikke niin kovin muhkeaksi leiväksi enää kohonnutkaan - tai siis olis pitäny lykätä aikasemmin uuniin, ehtivät sitten lässähtää. Aijaijai, tota täytyy tehdä lisää :)

Ensi viikolla Savonlinnaan JEEEEE! Ja Joensuussakin aion piipahtaa. Sitä seuraavalla viikolla taas Tallinnaan samaisen neidin kanssa kuin viimeksi. Siinä välissä sitten vähän kulttuuria ja muuta kivaa - hommasin vihdoinkin Museokortin, ja tuntuu että nyt on joka viikonloppu jotain mielenkiintoista tapahtumaa yms. Niin, ja treffeilläkin on tullu käytyä ;)