Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kollaasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kollaasi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Katsaus vuoteen 2017

Rymysin molemmat puhelimet läpi ja kasasin kuvat tämän vuoden tuotoksista. Kaikesta ei edes löytynyt kuvaa, sillä ne ovat jatkaneet matkaa ennen kuin on muistanut napsaista kuvaa. No, väliäkös tuolla. Yritin koota näitä kollaaseihin, mutta en tietenkään tajunnut kasata niitä missään fiksussa järjestyksessä. Parissa taitaa olla melko kronologisesti, mutta osa on kyllä ihan sillisalaattia :). Onneksi on excel, jossa langankulutusta seuraan nimeämällä työt ja listaamalla käytetyt langat edes jotenkuten :D.


Alkuvuodesta tuli tikuteltua kuvan vasemmassa reunassa olevat sukat, jotka olivat osa kolmen settiä. Opiskelukaveri oli kysynyt josko neuloisin hänelle ja tyttärilleen sukat. Vaikka ne sitten valmistuivat alkuvuodesta jo, sain ne postiin vasta nyt joulukuussa :D. Sitten välissä neuloutui vähän muuta, mutta kuvaan taltioitui kaverille päätyneet fluormania-sukat kaaripitsillä, sekä yhdet lemppareistani eli Tiina Kuun Oi ihana toukokuu sitruunankeltaisesta Linie3 supersockesta.


Handun herkuista merinosukkiksista neuloutui yläkulman pipa, soveltin omasta päästä ja neuloin tasona. Mikälie ajatus sekin oli, ehkä en vaan uskaltanut herkku-handuilla opetella intarsiaa. Ja sitten se yksi ylpeyden aihe, eli La grasse matinée ruosteisen värisestä Cascade yarnsin Heritagetsa, jota olin hillonnut jo ainakin pari vuotta. Eihän siitä ehkä aivan prikulleen ohjeenmukaista tullut, mutta vallan hyvä ja oikeasti jopa käyttökelpoinen vaate! Sitten se Austermannin handpainted jota kanssa hillosi hetken aikaa, jälleen Tiina Kuuta Virtojen muodossa. Kiva ohje, kuten tähän mennessä kaikki tekijän ohjeet. Ja tuo sinisenvihreä Austermann Step olisi kyllä sopinut moneen malliin, mutta Leaf on the wind valikoitui ohjeeksi. Varresta tuli liian pitkä ja suuaukosta liian tiukka, että ne olis ainakaan itelle hyvät (ja terästäkin tuli aika iso, melkeinpä kokoa mies), eli täytyy varmaan antaa johonkin keräykseen, josko löytyisi käyttäjä. Sarjassa "koiranoksennus" tikuttelin potkuhaalarit ystävän esikoiselle. Vaan vieläpä ei ole läheskään niin kylmää ollut että noita tarttis, taitavat jäädä liian pieniksi ennen ensimmäistäkään käyttökertaa :D.


Yllättävän monta huivia on tullut neulottua. Ensimmäinen on tuo ihanan keväänvirheä setti, jonka reunapitsin apinoin puikkomaisterin sukkakirjan yhdestä ohjeesta. Ja koska Jawoll Magic on niin saamarin pistelevää ja kutittavaa omalle herkälle hipiälleni, annoin huivin ystävälle. Neuloin sitten itselleni DK-vahvuisista Madelinetosheista Kaipuu-ohjetta mukaillen ihanan pehmoisen ja lämpimän huivin. Mutta ehkä kuitenkin lemppariksi on tullut tämä aurinkoinen Eyeblink glitterillä maustetusta Sukka-Puffasta. Ihana lanka. Ja tosi kiva ohje neuloa.


Välissä ainakin parit vauvansukat joista ei ole kuvia. Ja lisää huiveja. Nurmilintu-mukaelma Hedgehog fibrestä ja ihanan harmaasta handusta, sekä Timeless Tukuwoolin valmissetistä jonka ostin Tampereen messuilta ehkä vuosi sitten? Lanitium ex machinan värikkäistä langoista neuloutui sukat, jotka päätyivät vanhemmille joululahjan muodossa. Faija sanoi, että kantapää istuu kuin hansikas, ehkäpä ne kiilakavennukset jalkapohjan puolella sitten ovat hyvästä :).


Ainoat vaavinsukat jotka pääsivät kuvaan saakka. Ja sitten myös lisää sarjassa "koiranoksennus", eli Linien silkki-villasekoitteesta riemunkirjava ja migreenin laukaiseva neuletakki, joka sekin sitten kysymättä lupaa jätettiin sen samaisen ystävän babyshowereille, jolle ne raitahaalaritkin neuloin. Voi lapsiraukkaa millasen kummitädin saikaan :D. Työparin vaaville neuloutui dominoneliöistä pieni vaunupeitto, ja isosiskolle nilkkamittaiset sukat ihanan pehmoisesta Linien merinosukkalangasta. Vai onko se Linie nyt sitten Online kun ei noista vyötteistä ota selevää.


Dominoita tein myös suoraan yhteen, joskin tämä proggis on jäänyt odottamaan jatkoa. Alkutalven Suuri Käsityö sekä Novita tarjosivat pitkästä aikaa kiinnostavat ohjeet, joten alareunan sukat tupsahti maailmaan. Hailakan minttuiset päätyivät toiselle siskolle, keltaiset lehtisukat päätynevät johonkin keräykseen taas vaihteeksi. Ja sitten viimeisimpänä tipahti puikoilta Zauerball Crazysta eli kreisistä kissalangasta neulottu huivinretale, jonka tulevaisuudesta ei ole mitään käryä. Kunhan neuloin. Ei oo pingotettu, ei mitään muuta ku päätelty. Senkin voisi antaa eteenpäin lämmikkeeksi jollekin sellaista tarvitsevalle.

Pitäisköhän toi keskeneräinen dominotekelekin punnita, jotta se olisi mukana vuoden langankulutuksessa? Lähtökohtaisesti olen ottanut laskelmiin mukaan vain valmistuneet työt, mutta tuo taitaa olla jonkin sortin ikuisuusprojekti, johon upottaa kaiken maailman jämälankoja. Njaa, ehkä haluan kuitenkin punnita sen vasta kun se on valmis. Millon ikinä lieneekään :).

Tämän vuoden saldo on siis:
15 paria villasukkia joista 4 paria vaavin sukkia
6 huivia
1 villapaita
1 vauvan villatakki
1 vauvan potkuhaalari
1 pipo
1 pieni peitto

Lankaa kului 2526g ja sitä tuli ostettua lisää 615g. Katsotaan mitä ensi vuonna tapahtuu :). Nyt kun on se kerimishärvelikin ja ne Pompomin vyyhdit jo keritty, voisi toivoa että ainakin yksi paita/takki valmistuu. Ja tuolla oottelis se yksi upeansininen pehmoinen merinovyyhti, joka tulee päätymään huiviksi. Vielä kun mallin keksisi... Ravelry laulamaan!

torstai 31. joulukuuta 2015

Koonti

Niinhän niitä on vilissyt vähän joka blogissa. Koonteja ja katsauksia kuluneeseen vuoteen. Kokosin sitten itsekin vuoden aikana valmistuneista töistä kuvat kollaaseihin (hermo meni heti alkuun, joten pahoittelut tökeröistä kasauksista). Pohdin, että kaikesta ei varmaan ole edes kuvaa, mutta mennään sillä mitä on. Langan kulutusta en jaksa yrittää selvittää, ei se kuitenkaan ihan tarkkaan mene. Josko ensi vuonna pitäisi tarkemmin kirjaa? Kirjanpitäjänä ei olis edes selittelemistä siinä, että pitäisi exceliä langankulutuksestaan :D. Moni aivan toisella alalla työskentelevä luultavasti pitää kans, mikä niiden selitys on? :D

Päätin sitten lankahankinnatkin laittaa kokoelmiksi. VIRHE. Se vain alleviivaa sitä, kuinka paljon on tullut hankittua lankaa vuoden aikana.

Tänä vuonna ollaan lankatöiden parissa opeteltu vähän uusia juttuja. Lemppareina niistä nirkkoreuna sekä Judy's magic cast-on. Ihania malleja on tullut testattua, kivoja uusia lankatuttavuuksia tavattua, ärräpäitä päristeltyä ja sitten taas ihastuttua johonkin.

Mistäs sitä alkais?


Itelle. Itelle tein! Tai sit vaa jotenkin päädyin pitämään itellä. Riepuketta en oo kyllä hetkeäkää käyttäny, mut vihreet Spring forward -sukat ja sirkussukat on olleet kovemmin käytössä. Ja kuten näkyy, opettelen-kirjoneuletta-asenteella-sukat on kesken, ja niihin en oo koskenu varmaan pariin kuukauteen. Kattoos ny millon raaskin koskea.


Lankamaailman keräykseen lähti nämä. Oranssit lapaset oli ensimmäinen kokeilu nirkkoreunaa. Sittemmin on useemman kerran tullu tehtyä. Tykkään. Muuten noista ei kyllä kovinkaan ihania tuntemuksia herää :D. Kamalia väriyhdistelmiä.


Tilauksesta tein muutamia juttuja. Luokkakaveri tilasi mustat sukat miehelleen, neljät kämmekkäät lapsilleen ja näiden serkuille. Kuvassa vain kahdet, sillä ne olivat keskenään samanlaisia. Entiselle työkaverille neuloin punaiset palmikkosukat lisänä vauvalle "tilatun" neuletakin oheen. Tilattu ja tilattu, kunhan kysyi josko tekisin ja minähän tein. Ja pipan ja tumput ja sukat. Energisen vihreät palmikkosukat möin harjoitteluni ohjaajalle.


Ja lahjaksihan suurin osa aina menee. Lahjaksi tai sitten muuten vain annettuna. Tai itseasiassa tummanharmaat säärystimet kyllä kuuluisivat edelliseen kollaasiin, ne tein tilauksesta kaverille.

Ja sitten ne hankinnat... Voi ei.


Vaikka vähän aina nipotan Novitan langoista, on niitäkin tullut pitkästä aikaa hankittua. Raita, harmaat kera petroolin sekä Nallet on ihan sittarista roudattua, mutta vasemman alanurkan värikimaran ostin Kallio kierrättää -facebook-ryhmän kautta. Voisin niistä kyllä antaa pois aika paljon. Emmää noista isoveikoista tai ainoista mitään tuu tekeen kuitenkaa. Hädin tuskin veikasta.


Ja sit ne muut kaupat. Tsiisus... Lankamaailmasta suurin osa, mutta ison satsin raahasin Karnaluksista juhannuksena. Eiran Langoista ostin "maltillisesti", kun Siperian Marttojen kevätkokous järjestettiin. Nielurisaleikkauksen saikulla piipahdin Vihreään Vyyhteen ja lääkepöhinöissäni ostin ala-oikean liilat ja kirjavan. Joensuun retkelläni ostin Käsityövakasta Regiaa, Lang Yarnsia ja oksennusta. Ja oikean ylänurkan ihanuudet toin Tampereen käsityömessuilta, joille osallistuin ensimmäistä kertaa ikinä. Whoa.

Notta on tullu ostettua varmaan moninkertasesti enempi lankaa kuin mitä on tullu kulutettua! Mutta kyllä se kulutuskin pariin kiloon - ellei jopa vähän yli - on yltänyt. Ja parhaillaan puikoilla on ns. riepuke-vol-2, josta saattaa ehkä vielä joskus tulla joku neuletakki tai jottai. Ja cubikseille otin testiksi jämälankoja, ehkä lapasten muotoon. Eipä nyt ihmeemmin hetkauta noi kuutioiset. Ihme hypetystä :D. No, mikä kenenkin tassuun sopii!

Mitä ensi vuosi sitten? Blogi täyttää muutaman päivän päästä vuoden. Pitääkö sitä jotenkin juhlia? Jaa, ehkä juhlin vuoden vaihtumisen ensin, katsotaan sitten sen jälkeen :).

Ensi vuonna voisi kuitenkin vakaasti pyrkiä kuluttamaan lankaa enemmän kuin ostamaan sitä. Voisi yrittää haastaa itsensä isommilla töillä (kulutus suurempaa), tosin kuitenkin pitää huomioida uusi järjestys arjessa - töiden ohella ei niin aktiivisesti neulotakaan. Plus täytyy herättää taas liikunta eloon, tää perseily saa luvan loppua. Selkäkin alkaa ihan pian oikkuilemaan, ja siitähän on sitten ihan turha itkeä kun sen olisi voinut helposti estää. Voisi myös yrittää saada kirjoneulesukat loppuun. Harjoitettua vaikka vähän lisää jollain toisella työllä. Lapaset? Varsinkin kun sain Puikkomaisterin upean sukkakirjankin joululahjaksi, niillä mallikuvioilla saisi vaikka ja mitä kivaa lapaspariin!

Täksi illaksi olisi tarkoitus suunnata kaverin luo illanistujaisiin. Mitään en oo jaksanu sinne kokkailla tai leipoa, koska on ollut veto pois. Lenssu se varottelee itestään vaan ei älyä ikinä tulla! Mutta josko edes itsensä veisi, ja ehkä vähän viiniä.

Olkaahan kiltisti, ja jos raketteja ammutte niin ette sitten ihmisvilinään! Ettekä omiin silmiinne! Ettekä liian aikaisin, voi niitä hauvoja ja kisuja ja muita kotieläimiä, jotka vapisevat paukkeen pelossa pitkän yön. Ollaan muutenkin ihmisiksi, eikö vain. Silloin kaikki voivat nauttia vanhan vuoden päättymisestä ja uuden alkamisesta iloisin mielin!

Huikeaa uutta vuotta 2016!