maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulun päivät

Niin se vain hurahti joulun pyhätkin, tai vielähän tämä viimeinen on meneillään. On kyllä syöty hyvin ja saatu lahjojakin ihan hillitön määrä. Sain omat lahjaostokset viilattua loppuun kuinkas muutenkaan kuin aatonaattona, kuuluisan viimetipan aikaan. Ja vannotin jopa, että ensi vuonna en kyllä osta kellekään joululahjoja, ihan hullujen hommaa. Tosin en taida uskoa tähän itsekään...

Viimeinen pikku-Nyytin lahjapakettiin eksynyt neulomus on vielä esittelemättä. En ihan tarkalleen muista kenen/minkä ohjetta tähän käytin, mutta tässä esim. Ullaneuleen ohje.

Lanka: Handu ja Trekking, puikot 2,5 mm, menekki muistaakseni 22g, enhän sitä toki ylös kirjoittanut...
Kuva on pikkasen instagramilla käsitelty, mutta eipä noista väreistä ois muutenkaan tullu aitoja kuvaan. Ihanan karkkinen ja heleä tuo handu, ja ihanaa myös neuloa. Mutta koska messuilta ostin vain mini 20g vyyhdin, pelkäsin ettei se riitä koko pipoon ja pelasin tilannetta Trekkingillä.

Toissaviikolla olin työsuojelun koulutuksessa, ja siellä sitten kilistelin puolitoista junasukkaa työkaverin tulevalle. Kollega jää äitiyslomalle tammikuussa, ja ajateltiin toisen kollegan kanssa josko pitäisi vaikka jollain pienellä muistaa. Vielä on meidän työyhteisössä aika uusi juttu tällainen äitiyslomalle jääminen, ettei aikaisempia ole pahemmin lahjottu, mutta jos nyt koittaisi kerrankin.

Lanka Dropsin mikä-piru-tuo-nyt-olikaan, puikot 2,5mm, menekki 28g
Mää en kyllä tiiä että mikä junasukkien idea on. Tai siis toki tiedän, mutta onko ne meinattu ihan vaan jonkun ikäselle vaaville/taaperolle, kun ei munkaan tiukalla käsialalla tule ohjeen mukaisella silmukkamäärällä ainakaan vastasyntyneelle sopivia... Tuntuu että menevät vielä kolmivuotiaallekin. No, eipähän ihan viikossa jää pieniksi :)

Jouluaatto vietettiin tuttuun tapaan porukoilla lapsuudenkodissa. Siskontyttö oli askarrellut itselleen kyltin, "Saran lahjapino". Hieman nauratti.


Vaan kyllähän noita taas riitti. Millonkahan opitaan, ettei meille aikuisille varsinkaan tarvi ihan tollasta määrää...


Tai että ihan niin kamalasti ei tarttis syödä. Vaan ku leivoin niin perhanan hyvää taatelikakkua. Maustoin sen tujauksella viskiä, ja sehän sopi todella hyvin. Ei se toki ois tarttenu viinaksia, mutta halusin nyt kokeilla.


Kuvasta huolimatta on tullut yllättävän vähän ahmittua suklaata. En sitä saanutkaan kuin yhden rasian (After Eight <3), mutta onhan noita. Twist-pussin toi ystävä Tallinnanreissultaan, ja löytyy tuolta yksi levykin jonka ostin lahjapakettiin, mutta en sitten laittanutkaan (löysin jotain parempaa). Vielä en korkannut kirjaakaan, kun neuloosi oli voimakkaampi. Ja taitaa olla tänäänkin. Vanha opiskelukaveri toivoi sukkia itselleen ja tyttärilleen, josko ainakin yhdet Elinan pitsiunelmina. Joskin ilman takapitsiä tai polvipituutta. Viikingit pyörimään!

Välipäivät ois aikaa laskea ruokaturvotusta, ja sitten iskeä uuden vuoden kimppuun! Aijai :). Ja sitten blogikin täyttää jo kaksi vuotta, ohoh. Ja itsellä lähtee käyntiin viimeinen vuosi parikymppisenä, tupla ohoh. Katsotaan josko lankahankinnat pysyis paremmin lapasessa ensi vuonna. Ja tuon sanottuani mä varmaan voitan myös 90 miljoonaa Eurojackpotista ja onnistun laihdutuskuurissani ja mitähän vielä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!