lauantai 1. heinäkuuta 2017

Vetehiset lehdet ja auringon säihke silmässä

Hupsista, miten niin unohtunut tämäkin blogi? Eipä ole paljonkaan sanottavaa, antaa kuvien puhua enemmän :)


Malli: Leaf on the wind (ravelry)
Lanka: Austermann Step jotain-jotain
Puikot: 2,5mm
Menekki: 79g

Ei mitään muistikuvaa milloin sain nuo valmiiksi, mutta aloitin ne joskus toukokuun puolivälin jälkeen. Ravelryyn merkkasin alkupäivän, mutta kuten yleensä, unohduin johonkin ihan muualle kun sukat valmistuivat. Vähän jäi ärsyttämään, että malli/koko on kovin löysä, tavoitteena oli tehdä vähän pienemmät sukat jotta päätyisi jopa jollekin lahjaksi. Nuo pyörii liian monella ympäri jalkoja ettei ne kyllä toimi. Mutta malli oli kiva, tuota pitsikuviota tulen varmaan käyttämään jossain muussakin!


Sitten pidin juhannusviikon lomaa, ja lähdin käymään Göteborgissa kaverin kanssa. Matkaneule valikoitui edellisenä iltana, jo pitkään jonossa keikkunut Heidi Alanderin Eyeblink-huivi. Parisen vuotta sitten muistaakseni Tampereen käsityömessuilta ostamani Säihky-Puffa oli odottanut koko tämän ajan päästäkseen huiviksi, ja tähän se sitten lopulta päätyi. Langassa on siis hieman glitteriä mukana, varsinaista auringon säihkettä siis!


Matkalla neuloin sitä tasan lentokentällä tai koneessa, välilasku Arlandassa antoi aina parisen tuntia aikaa tikutella.


Vaan tämänpä sainkin sitten aika vauhdikkaasti valmiiksi, aloitin sunnuntaina ja päättelin perjantaina (vai oliko se torstai jopa). Äsken sain sen vihdoin myös pääteltyä ja pingotettua, tuossa se nyt aiheuttaa kompastelua keskellä olkkarin lattiaa. Ainoa paikka mihin se mahtuu.

Malli: Eyeblink (ravelry)
Lanka: Puffalan Säihky-Puffa
Puikot: 5mm pyöröt
Menekki: enpä muistanut punnita ennen pingotusta. Pienen pieni nysä jäi jäljelle 100g kerästä, notta aika likelle sataa menee.

Mitäs muuta?


Göteborg oli mainio kaupunki. Ja hotelli aivan mahtava, Hotel Bellora - varoitus, sivuille mennessä pomppaa yks sun kaks perkeleen mainosta tai chatti-ikkunaa, meni jo hermo... Mutta se nyt ei vähennä hotellin ihanuutta mitenkään. Kattoterassilta oli aika hyvät näkymät kaupungin siluettiin.


Ja hotellin ravintolasta sai aivan naurettavan herkullista risottoa. Mä en pääse yli siitä kuinka hyvän makuista se oli!


Kanavarannassa olisi istunut mielellään monta ilta-aurinkoa hyvässä seurassa.


Juhannus meni sitten ihan vaan kotosalla ja tehden ei-niin-yhtikäs-mitään. Melkein alkoi ärsyttää että miksen tehnyt mitään, mutta toisaalta sitten, miksi olisi pakkokaan? Säät ei täällä Helsingissä olleet mitenkään erinomaiset, mutta eipä mulla ois muutenkaan ollut grillaus-mahdollisuutta tässä. Uunissa sitten pirun hyvää settiä, ai että mitkä herkut mulla oli pari päivää!


Töihin palaaminen olikin sitten melkoinen isku, koska en ehtinyt viikon loman aikana juurikaan palautumaan. Juostu on siis kuin päätön kana tämän viikon, mutta olipahan sitten perjantaina hyvän työkaverin läksiäiset joita juhlistaa oikein kunnolla. En tiä miten tuun pärjäämään toimistolla ilman tuon ihanan ihmisen aurinkoista hymyä, mutta pakko se on vaan pärjätä. Ja hänpä jatkaa uusiin haasteisiin jotka tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia kehittyä ja kasvattaa omaa asiantuntijuuttaan, kaikkea hyvää ja vielä enemmän onnea uusiin seikkailuihin!

Ja ai niin joo.

Ostin junaliput Jyväskylään ensi viikonlopuksi. Oho hupsista!
Vielä kun selvitän, mitä ja miten siitä eteenpäin :). Lähinnä tarkoitan sitä, että mulle on edelleen epäselvää maksaako pääsy knit festivaaleille jotain, vai vaan niille kursseille. Tottakai kurssit maksaa, enkä aikonutkaan suunnata niille (olisin auttamattomasti liian myöhässä, nehän on tottakai jo täynnä). Tapahtuman nettisivuilta vaan kun en saanut yksiselitteistä vastausta pohdintoihini, että missä ihan tarkalleen markkinat on ja maksaako sinne jotain. Olisin odottanut että varmaan jotain maksaa, mutta musta tollaset perushommat täytyy olla jos ei etusivulla niin muuten kyllä selkeästi ilmoitettuna. Vähän kyllä miinusta, epäselvät sivut. Tai ehkä miinuksen ansaitsen minä kun en vaan jotenkaan löydä.

Otin nyt sellasen pikavisiitti-asenteen, kahdelta perillä ja seiskalta lähtee takasin. Ehkä parempi pankkitilille, etten sen kauempaa voi olla :D. Siitä sellanen täsmäisku lankamyyjien kojuihin, vähän ehkä ruokaa napanderiin, ja jos aikaa jää ni sitten voi ehkä vähän fiilistellä kaupunkiakin. Käynyt Jyväskylässä ainakin kerran, mutta siitä on jo varmaan 8v aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!