Sny:tä ja sukkaa

No niin! On virallisesti ensimmäisen sny-päivityksen aika ^^.

Postikortti saapui kera terveisten, jihuu!

Teemaan sopiva kuvituskin :)

Nyt se sitten alkaa, innolla odotan mitä on luvassa ja kuka siellä toisessa päässä oikein onkaan. Oikein naurattaa, että kuinkahan osaan olla hiljaa omasta toiminnastani. Luonnollisestikaan en voi kuvailla hankintojani - sen verran kuitenkin mainitsen, että rattaat pyörivät, ja kaikki Helsingin lankakaupat vilahtelevat mielessä :D. Ja toivon, että osasin kuvailla omassa lomakkeessani sillä lailla selkeästi, että siitä saa ideoita kohtuullisen kivuttomasti. Avoimin mielin olen joka tapauksessa liikkeellä, ja mikäs sen parempaa kuin odottaa mitä joku on keksinyt - todennäköisesti jotain, jota en ole itse osannut ajatellakaan! Eikä sillä että siihen niin kovasti vaadittaisiinkaan :D, monesti esimerkiksi blogeissa tulee vastaan jopa hyvin arkisiakin asioita, joita ei ole tullut itselle mieleen.

Eilen tapahtui muutakin, sillä - ööh - sairaspäivän kunniaksi päätin leipoa sämpylöitä. Mikähän siinä on, etten meinaa koskaan saada taikinaa oikean tuntuiseksi. Joskus muistelen kuulleeni, että sämpylätaikina tulisi jättää löysemmäksi kuin vaikkapa pullataikina, mutta miten ihmeessä siinä onnistuu häh? Mulla on myös tapana lisätä jauhoja liian vauhdikkaasti, mutta kun ei sellainen joka paikkaan tarraava taikina ole alustettavissa kovinkaan hartaasti, sanon vaan... Siksi pyrin ihan alkuun lähes vatkaamaan löysää velliä (ihan siis vispilällä tai jollain haarukkamaisella kapustalla), jotta saisin sitkon muodostumisen hyvin alkuun. Noh, taas jännäsin, notta mitähän siitä tulee...

Mikro on kohotuspaikoista parhain tässä taloudessa. Kunhan ei laita päälle. Mikäs sen vedottomampi ja lämpimämpi, kun pienessä suljetussa tilassa taikinan oma lämpö ei pääse karkaamaan vaan jää syleilemään taikinaa. Kohotusaika oli tunti, mikä on n. puoli tuntia pidempi kuin mitä koskaan kohottelen pullataikinaa. Annoin sen kuitenkin mennä, ja mikron avatessani kulhossa pullotti kaunis taikinapallo. Ei edes lässähtänyt totaalisesti, kun tökkäsin sormeni keskelle kulhoa. Taikinassa oli grahamjauhoja ja juustoraastetta. Se näytti yllättävänkin tummalta pieniksi palloiksi pyöritellessäni. Vielä melkein puolen tunnin kohotus pellillä, jonka jälkeen voitelin ne kananmunassa ja ripottelin pinnalle vielä juustoa.

Kaiken tämän kohottelun ynnä muun aikana leipasin myös marja-rahkapiirakan. Valmistaikina, mitäs muutakaan... Ja joku marjasekoitus, mansikkaa, mustaherukkaa ja ehkä vielä vadelmaakin. Maitorahka oli vasta kymmenisen päivää yli päiväyksen, passelia siis. Pari kananmunaa ja hunajaa makeutukseksi. Söpön vaaleanpunaista.

Ja tulihan niistä vaan niin hyviä. Ja vielä tälleen päivän vanhanakin ne ovat pehmeitä, eikä tiiviitä kuin savi, mitä aina pelkään...

Touhuamisen jälkeen asettelin persposkeni sängylle hyvään neulomisasentoon, pistin leffan pyörimään, ja tikuttelin menemähän. Siis hela dagen. Tai ainakin työpäivän verran, pitäen suunnilleen saman verran taukoja :D. Voin sanoa, että välillä piti jo oikein keksiä jotain "katottavaa" kun ei voinut vielä lopettaa.

Ja viimein, vähän yhdeksän jälkeen illalla... Huomasin, että perkele, lanka loppuu kesken päättelyn!

Että onhan se nyt jukolauta kun pitää olla vaikeeta arvioida, kuinka pitkä pätkä lankaa tarvitaan joustavaan päättelyyn... No, lainasin ihan väärän väristä keltaista toisesta kerästä, ja sain pääteltyä.

Ja jösses, niistähän tuli pitkät. Kyllä se vaan on riittosa lanka! Toki jalkaterä on ehkä lievästi turhan nafti mulle... Mutta ei se ois pituutta kovinkaan merkittävästi kutistanut vaikka ois sen sentin verran tehnyt enemmän terää.

Niistä tuli melkein polvarit!

Malli: Elinan pitsiunelmat - kiitokset Kardemumman talo -blogiin vain!

Lanka: Austermann Step Classic

Puikot: 2,5 mm metalliset pyöröt, pituus 120 cm

Menekki: 98 g (pienen pieni pätkä toista lankaa on Sock 4:ää)

Wau wii!

Mutta mitä sitten neulotaan? Mitä seuraavaksi?!