lauantai 18. heinäkuuta 2015

Pitäisi aina malttaa tehdä työ loppuun ja päivittää vasta sitten - silloin keksisi otsikonkin paljon helpommin.

Harmittelin itsekseni koko eilisillan sitä paasauspäivitystäni. Nolottaa kai kun pitää moisesta muka niin hermostua. Eipä siitä nyt (ainakaan vielä) mitään pahaa ole koitunut, ja toivottavasti ei koidukaan. Ne esimerkkikysymykset oli ihan yleisiä, eikä niillä yritetty ketään tiettyä henkilöä esimerkiksi kuvailla. Monet eri nimet kysyy samoja asioita, ei mulle jää päähän yhtään kukaan :D. Ihan vaan pari hassua nimeä on tulleet tutuiksi siten, että he julkaisevat mahtavia sukkakuvia tai kommentoivat aktiivisesti muiden postauksiin. Nooh, aika siirtyä eteenpäin!

Sain punaisen sukkani valmiiksi. Vielä täytys sen pari alkaa, vaan kun ei huvita just nyt. Eilen illalla menin kaverin luo iltaa istumaan, ja sukkaa pukkasi useamman sentin. Sitten stoppasin, koska ajattelin että tarvitsee lisätä silmukoita varren pidetessä, ja silmukkamerkit ol kotona. En mä jälkeenpäin jaksa alkaa tihrustaa että missä kohtaa ne nyt onkaan lisätty. Ja tässä tänään hurahti loppusukka valmiiksi.




Ekoissa kuvissa värit hehkuu ehkä turhankin hurjina, vikassa ne taas tuntuu laimenevan hippusen liikaa. Toki värin vaihtelut erottuvat tässä viimeisessä kuvassa aika herkullisesti :). Voipha tuo olla, että kuvio vähän hukkuu tähän väriin, mutta sekös mua kiinnostaa. Not. Kokeilin myös ekaa kertaa joustavaa päättelyä, vaan eihän se mun massiivipohkeisiin jousta riittävästi. Toki saatoin päätellessä kiristää lankaa ihan turhan paljon, koska se tuntui ihan siltä että joustaa ittensä lörpälleen saakka! Nämä päätynevät siis epätäydellisinä pukin konttiin, kahtotaan josko löytyisi sopivakinttuinen lahjottava :).

Ja hitto ku onkin taas riittävää lankaa. Tuohon meni 40g. Neljäkymmentä! Varsi on reippaan mittainen, kuihan jumpen pitkät tulis jos ois saanu käytettyä koko kerän. Sitä varten ois vaan täytyny keriä se kahdeksi, enkä kyllä jaksanut uhrata ajatusta sille aloittaessani. Punnitsin kerää työn edetessä ja sillä yritin mallailla, vaan kerällä on nyt 56g kun ei se pirulainen viimeisten senttien kohalla tuntunu kuluvan mihinkään :D. Ja sit alkokii jo hirvittää että mitäs jos kerä fuulaa painavansa niin ja näin paljon mutta pituudessa ei sitten riittäiskään! Tai jos sen uumenista paljastuukin lukuisia solmuja tai jotain muuta kakkaa, jonka takia toinen sukka jäisikin ihan vaillinaiseksi. Ihme pelkotiloja.

Eilen testailtiin myös hölmöä peliä. Ja hörötettiin kuin mitkäkin kakarat.


Ja kotimatkalla ikuistin hetkellistä katutaidetta. Kenties taiteilijalla on lukihäriö, tai ehkäpä virhe onkin tahallinen? Taiteesta kun ei koskaan tiedä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!