perjantai 1. toukokuuta 2015

Wappu!

Mittää en oo neulonu mintunvihreiden kämmekkäiden jälkeen. Ei siis vaan huvita. Plus oon urheillu ja leiponu ja siivonnu ja käyny kaupassa itselle ja muille tässä viime päivinä, että eipä oo ollut ees sillä tavalla kamalasti ylimääräistä aikaa jonka täyttäminen vetää puoleensa langan ja puikot.

Mutta koska eilen piti juhlia, ja tiesin kantapaikkani henkilökunnan tekevän niska limassa hommia ja vieläpä läpi koko vapun, päätin leipoa. Taas. Ja taas sillä yhdellä ja samalla ohjeella, mutta kun se vaan on niin hyvä! Tällä kertaa taikinassa mukana pari riviä taloussuklaata ja valkosuklaanappeja. Minivuoat löytyi s-marketista, semmosia vähän konvehtivuokia suurempia mut reilusti silti pienempiä kuin normi muffinivuoka.


20 pikkuvuokaa ja neljä normaalinkokoista tuli satsista. Ja pakko nyt kehua vähän itteään, kyllä toi vaan on ihan paras ohje. Tai siis, eihän se itsen kehumista ole, koska resepti ei ole mun kehittelemä! Kiitokset sille, jonka se alunperin on, itsehän ohjeen bongasin joskus vuonna miekka ja keppi Strömsöstä ja sehän on siis omenapiirakan pohjataikina, joka taipuu ihan parhaiksi muffineiksi tosta noin vaan! Paitsi ohjeen tuplaaminen, se ei onnistu. Monet kerrat yritetty, eeei. Jotenkin se menee aina kummasti pieleen. Rasva erottuu taikinasta syystä äks, ja lopputuotekin on aina jotenkin kuiva tai muuten ei niin hyvä.

Muffinien lisäksi tein pizzaa. Tosin nyt en yksinkertaisesti jaksanut sotkea koko keittiötä ja leipoa pohjaa itse, vaikka siihenkin multa löytyy erittäin hyväksi todettu resepti. Nyt huijasin ja ostin Lidlistä pizza-kit'in eli sellasen paketin jossa on tuore taikina ja tomaattisoosikin purkissa, senkus rullaat taikinan auki ja lätkit täytteet päälle! Paitsi että sen verran sotkin, että puolitin taikinalevyn ja kaulin puolikkaat isoiksi. Näin saatiin näppärästi kaksi pellillistä yhden sijaan, plus mä en pidä paksupohjaisista pizzoista muutenkaan. Eri lukunsa joku oikein ihana ja mehevä ja hyvin tehty pannupizza. Täytteiksi meni tomaattipyreellä, sipulilla, valkosipulilla, oreganolla, piripirillä ja chilinripauksella maustettua jauhelihaa kera ananaksen ja juustoraasteen, toisesta tuli kasvisversio ja aivan liian suolainen... Täytteet kun oli varmaan melkein kaikki säilötty millon mihinkin liemeen. Täytteisiin kuului aurinkokuivattu tomaatti, kalamata-oliivit, marinoidut artisokan sydämet, pesto, kesäkurpitsa ohuina pikku siivuina sekä sipuli ohuina puolirenkaina. Jaaa feta ja juustoraaste. Olen alkanut käyttää kesäkurpitsaa myös pizzassa ihan siksi, että se tuo volyymiä ja ruokaisuutta ja menee oikeastaan aivan kaiken kanssa yhteen koska ei omaa juuri mitään merkittävää makua. Mutta kuvaa en ottanut, ja nyt pizzat on syöty viimeistä palaa myöten. Tai ainakin ne palat jotka mulle kotiin jäi, puolethan vein kantapaikkaani pojille evääksi :D.

Kävin porukoilta hakemassa valkolakkini eilen. Äitillä ois ollut lainata vappulasejakin :D


Jätin ne sille. Eilen käytiin kavereiden kanssa alkuillasta Vallilan Vapputansseja ihmettelemässä. Kovasti ihmisiä! Ja hauska tunnelma, siellä voisi olla oikeasti kiva joku lämmin vappu viettää enemmänkin aikaa!

Ihana vaaleanpunainen elefantti!

Yöllä kotiin konkoillessa piti vielä pelleillä. Oli vaan niin hiton kylmä, että täytyi ihan huppu vetää päälle.


Tää päivä valuukin sitten ihan hukkaan... Koska kaverit on jossain ja perinteet kaiken maailman vappupinkikeistä sun muista puuttuu multa kokonaan. Mutta siitä huolimatta toivotan kaikille oikein mellevää vappua, ja paljon serpentiiniä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!