Lörppöä ja sitten sitä tavoitekokoa...

Tänään on ollut hyvä päivä. Tai no, ei ainakaan koulun suhteen, koska siellä istuttiin suoraan sanoen turhaan reilut kolme tuntia. Koko hiton aamupäivä käytiin läpi yhtä tehtävää, eikä saatu ees loppuun. Sanotaanko näin, siinä tuli selattua monet blogit ja unelmoitua leipomisista Kotikokin uumenissa ja haaveiltua kesästä ja mitähän vielä. Tunti päättyi ja lähdettiin luokkakaverin kanssa ratikalla kohti Kurvia. Olin jo jäämässä pois kun kaveri toteaa jatkavansa keskustaan, jos menisi jonnekin syömään. No mitä jos minäkin? Päädyttiin Kampin kauppakeskuksen Singapore Hot Wok'iin ja mums kun oli hyvää! Itse söin annoksen paistettuja riisinuudeleita kera itujen ja kanan ja katkarapujen ja mitähän kaikkea siinä oli. H-y-v-ä-ä. Vaikka en ole koskaan innostunut katkaravuista.

Kotimatkalla poikkesin Uffaffaalle hetken mielijohteesta. Ja sieltähän löytyi niiiin houkutteleva pikkutakki, etten raaskinut jättää sitä sinne vaikkei se ihan sopiva ("ihan"... ja lehmät lentää) olekaan. Mutku! Se maksoikin vaan 2€!

Kauniit yksityiskohdat vaan hurmasi. Ja kummasti se mahtui hartioista, yleensä se on sellanen kiva pieni ongelmakohta. Vaan kiinnihän se ei mene ainakaan sillai, että voisin millään tavalla hengittää. Ja kyllähän ne tavoitevaatteet tiietään, "näihin farkkuihin aion mahtua kun vähän laihdutan" ja lässynlää. En juurikaan moisia harrasta, muutama vaatekappale on tullut säästettyä syystä tai toisesta vaikka ne oiskin jääneet joskus vähän pieniksi. Nyt ne sattuu olemaan jo vähän liian isoja, notta ehkä tässä on joku pointti? No, aina saa haaveilla, ja ehkä mä joskus mahdunkin tuohon. Vaan jos en, en suunnattomasti taloudellisesti hävinnytkään, joten big deal.

Mutta entäs otsikon lörppö? Ja palataanpa tuohon edelliseen päivitykseen... Jännitys tiivistyy?

Keltainen! Siihen mä nyt sit päädyin, syystä äks ja yy. Ensin resoria graffitinharmaalla veikalla, sit pitempi matka keltaista. Ylimpänä on keskiharmaa, matkalla on epätasaisia raitoja. Ja kenties palmikkoa rintamuksen alla, hakusessa empire-häivähdystä, jotta neulomus ei olisi aivan niin säkki ja muodoton. Ja ajatukset on muotoilleet yläosasta jo vähän muuta kuin mitä alkuperäinen Riepuke olisi. Saa nähdä mitä siitä tulee vai tuleeko lattiamoppi. Käsialahan toki vaihtui iiiilmiselvästi tuossa keltaisen alussa, tiukentui ja siten myös tasaantui. Emmä vaan osaa löysäillä...

En kadu kyllä pyöröhankintaani. Tähän mennessä neulominen näillä on ollut ilo. Puu on niin silkkisen sileä että silmukat vaan lentää. Nam.

Saumakohtaa seuraa messuilta ostoslisukkeena saatu silmukkamerkki. Näitä on mulla erilaisia muutama, ja pikkuhiljaa ne löytää paikkansa töistä. Ja suurin osa näistä on saatu Puffalan pisteestä Wanhan Sataman Kädentaitomessuilta, kiitoksia :). Ehkä joltain muultakin tarttui yksi matkaan viime messuilta, mutta valitettavasti kiinnitän tosi surkeasti huomiota kojun "nimeen" eli yrittäjään, mä kun juoksen vaan herkulliset lankakerät ja vyyhdet silmissä kiiluen. Ahne paskiainen.

En osaa nyt juurikaan arvioida tuleeko Rievusta (se sai lyhyemmän nimen nyt, Riepu) millään muotoa sopivan kokoinen. Silmukkamäärää lähdin hakemaan tsekkailemalla ihan perus neuletakkien ohjeita 7veikan paksuisella langalla tehtynä, ja siitä vähän vääntelin. Sin päi, hää mänt hitoil. Voihan toki olla, että siitä tosiaan tuleekin muodoton lörppö, mutta jos ei vaan liian lörppöä niin sillähän verhoilee näppärästi pömpöttävän vatsan. (Jösses, oonkin ihan täynnä edelleen, alkuillasta keittelin tölkin hernekeittoa ja siitä tulikin aika täyteen - ja en kyllä vetänyt koko tölkkiä kerralla.) Vähän kyllä ranne väsyi kun pyörölle alkoi kertyä painoa. Huomaan kannattelevani puikon painoa koukistetulla pikkurillillä (oikea käsi), ja se alkoi pitemmän päälle tuntua ranteessa. Noo, hiljaa hyvä tulee, eihän tolla nyt tulipalokiire ole valmistua.