keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Martattaa

Minähän olen siis martta. Liityin joskus yliopistoaikoina, oisinko jonku viitisen vuotta nyt järjestöön kuulunut. En oikeastaan tiedä miksi liityin, silloin se passasi kivasti kun käsitöitä tein hiljakseen ja kotitaloustiedettä opiskelin. Eikös se nyt kävele ihan käsi kädessä, marttana oleminen ja kotitalousopettajuus :).

Koskaan vaan en ole osallistunut järjestön toimintaan, tai lähemmin tarkasteltuna oman yhdistykseni toimintaan. Olishan varmaan ollut kaikenlaista kivaa varsinkin käsitöiden saralla, mutta kai sitten rohkeus on pettänyt koska yksin ois pitänyt mennä. Vaikka tällainen hölösuu olenkin, en mielelläni tieten tahtoen hakeudu tilanteisiin, jossa mun täytyisi tutustua tuntemattomiin jotenkin noin suunnitellusti. En osaa selittää! Joku sosiaalinen vamma tai jotain, en ole aivan noin ekstrovertti...

Ystävänipä otti ja liittyi myös. Toiseen yhdistykseen tosin, ja eilen sitten vähän hönömielellä laitoin viestiä liittoon kyselläkseni yhdistyksen vaihtamisesta. Ennemmin tulee sen tutun kaverin kanssa lähdettyä kokeilemaan kuin yksin mentyä. Ja nyttemmin myös se kyseinen yhdistys vetää puoleensa enemmän, se taisi olla vielä aika nuori silloin kun liityin tai jotain. Syystä äks liityin siihen toiseen. Mutta tänään sitten sain vastausta kysymykseeni ja taidan piakkoin olla sen toisen yhdistyksen jäsen :D. Enkä nyt tiedä miksi piilottelen näitä kyseisiä yhdistyksiä, ehkä jos tässä nyt huutelen että se toinen ei kiinnosta ni ne vois vaikka pahoittaa mielensä jos kuulisivat... Juu oon hölmö, se on tiedetty jo kauan.

Koskaan ei ole kyllä mitkään taitoavaimet olleet tähtäimessä, siis niitä juttuja mitä voi suorittaa, vähän niinku jotku mitäneonnimeltään partion taitomerkit. Ei edelleenkään sillai kiinnosta, mutta musta on hyvä ajatus olla osallisena tällaisessa järjestössä joka ihan konkreettisesti tekee ja vaikuttaa aihealueella arjen toiminnot, taidot ja arjenhallinta. Sitähän mä yliopistossakin periaatteessa opiskelin, vähän teoreettisemmalla tasolla ehkä. Mun mielestä martat tekee paljon hyviä juttuja, ja suosittelen esimerkiksi erilaisten kodin puhtaanapidon tai vaikkapa taloudenhallinnan ongelmien tai kysymysten parissa etsiytymään Marttaliiton sivuille, koska sieltä löytyy vinkkiä ja neuvoa moneen asiaan. Ja jos en välttämättä ihan täysin 100% allekirjoita "aikuispakkauksen" tarpeellisuutta fyysisessä muodossaan, sillä otetaan kantaa ja pyritään vaikuttamaan mun mielestä hyvin oleelliseen asiaan jokapäiväisessä elämässä. Kuinka moni on kuullut keskustelua siitä, kun ne nykynuoret ei osaa pitää huolta kodistaan ja raha-asioistaan eikä osata keittää edes perunoita jne etc ja mitä niitä nyt oli. Tässä on paljon vinkkiä hei siihen hei kaverit hei! Arjenhallinnan avuksi. Hyvä juttu. Peukutan.

Ja peukutan Marttojakin monella tapaa. Vähänkö oon hip ja khuul ku oon martta ^^

Taas oli tänään joku Fasepuukissa julkaissut kuvan omasta "rieputtimesta" vai millä nimellä se siellä viliseekään. Nnnnaurettavan simppelillä tyylillä toteutettu neulepaita, jossa siis suljettuna pötkänä tikutetaan menemään, jossain välissä päätellään kädenteitä varten äks määrä silmukoita ja seuraavalla kierroksella luodaan ne takaisin ja jatketaan samaa pötköä vielä lisää. Kädenteiden yläpuolelle jäävä osuus on luonnollisesti lyhyempi kuin alapuolen osuus, joka on se varsinainen vartalo-osa, yläpuoli on lähinnä kaula-aukko, olkapäät ja "hihat". Ja sitä rieputinta vois käyttää myös monella eri tapaa kun sen pukee ylleen vähän eri vinkkeleissä. Itsellänihän olisi pahan väristä Jannea tuolla monta vyyhteä vuodelta nakki ja Elvis, joista ainakin jossain värissä riittää varmaan aika pitkälle. Ja 7veikalla vois jatkaa, nou problem. Tekisi mieli kokeilla... Mut sit mun täytys jaksaa ensin keriä ne vyyhdet, nääh, ja luoda satamiljoonaa silmukkaa, yyh, ja sit varmaan eka purkaa koska tulee liian kinttaraa ja sit purkaa uudelleen ku tulee liian suuri ja sit purkaa ku jotain menee kuitenki pieleen ja...

Mä taidan nyt keriä pari vyyhteä. Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!